RADIOHEAD: In Rainbows

RADIOHEAD
In Rainbows
W.A.S.T.E.

Maaliskuussa 2005 Thom Yorke ja Jonny Greenwood esittivät Ether-festivaaleilla uuden kappaleen nimeltä Arpeggi. Siitä lähtien Radiohead-fanien keskuudessa vallitsi odottavainen hysteria, joka päättyi keskiviikkona 10. lokakuuta, kun In Rainbows -levyn verkkoversio julkaistiin. Ulkomusiikillista taidetta on odotettava joulukuun alkuun, kun 40 puntaa törsänneet fanit saavat cd/lp-boksinsa kotiin.

Entä minkälainen on tämän vuoden odotetuin levy? Se alkaa kappaleella 15 Step, joka syöpyi voimakkaimmin päähäni, kun Radiohead aloitti uutta biisimateriaalia läpikäyneen kiertueen Kööpenhaminassa toukokuussa 2006. 15 Stepin rytmi ja Yorken korkea ”How come I end up where I started” -mantra tekevät siitä vilkkaan lähisukulaisen I Might Be Wrong -kappaleelle (Amnesiac, 2001). Tosin biisin äänimaailma on tilavampi eikä yhtä tunkkainen tai täyteen mahdutettu kuin Radioheadilla on usein ollut tapana.

In Rainbows vastaa kauttaaltaan tätä käsitystä. Levyn tunnelma rakentuu ilmavasta äänimaailmasta, ja toimivien sekä monipuolisten melodioiden kautta kauniiksi ja osittain haikeaksi kokonaisuudeksi. Myös Thom Yorken laulu on tällä kertaa hyvin paljaana pinnassa.

Levyllä ei kaikki ole uutta. Nude on kappale, joka oli valmis jo OK Computerin (1997) ilmestyessä. Biisi nautti keikoilla silloin suurta suosiota ja moni jäi harmittelemaan, kun sitä ei tulevillakaan levyillä näkynyt. Nyt se siis on mukana, mutta toisenlaisena kuin kymmenen vuotta sitten. Radiohead-albumeilla jostain syystä se neljäs biisi aina kolahtaa (esimerkiksi Fake Plastic Trees, Exit Music (For A Film) ja How To Disappear Completely). Weird Fishes/Arpeggi on kauneudessaan häikäisevän tunteikas, ja tätä kauneutta sumentaa vain seuraavana kuultava All I Need. Jälleen yksi osoitus Radioheadin kyvystä tehdä yksinkertaisesta moniulotteista.

Levyn kuudes raita Faust Arp tuntuu samankaltaiselta käännekohdalta kuin Kid A:lla (2000) instrumentaali Treefingers. Akustiseen kitaraan, jousiin ja Yorken yllättävän pehmeään lauluun nojautuva pariminuuttinen kuulostaa The Beatles -kumarrukselta. Siinä on jopa kaikuja Paul McCartneyn levyltä Chaos And Creation In The Backyard (2005), jonka tuottajana toimi Radioheadin pitkäaikainen tuottaja Nigel Godrich.

Ja mikä päätös! Levy pelkistyy Videotapen myötä Yorken haaveilevaan lauluun ja kaikuvaan pianoriffiin, joka hiljalleen kasvaa kevyen basson saattelemana lauluksi, joka puhuu kenties kuolemasta, kenties menettämisestä, kenties toivosta – aivan kuin The Bends -albumin (1995) Street Spirit.

Kokonaisuudessaan In Rainbows kuulostaa todella kauniilta, mutta ikuinen kysymys on taas se, mihin tätä levyä on verrattava? Se ei ole uusi OK Computer, se ei ole uusi Kid A eikä The Bends. Miksi Radioheadin tai yhdenkään yhtyeen olisi tehtävä uudelleen jotain, minkä he ovat jo niin hyvin tehneet? En keksi siihen yhtäkään syytä niin kauan kuin jotain näin kaunista julkaistaan. In Rainbows asettuu upeaksi itsenäiseksi osaksi Radioheadin musiikkia.