RADIOHEAD: I Might Be Wrong – Live Recordings

Kid A – ja Amnesiac-albumeilla (jotka olisi ollut mahdollista editoida yhdeksi magnum opukseksi) Radiohead koetteli musiikkiteollisuuden konservatiivisuutta ja oman luomiskykynsä rajoja oikein toden teolla. Nyt yhtye laittaa pisteen pitkälle ja kivuliaalle prosessille julkaisemalla live-albumin, jolla se osoittaa sekä itselleen että yleisölleen, että kaiken tuon kiehtovan musiikin takana on oikea rockbändi. I Might Be Wrong -tallenteella on seitsemän mainituilta albumeilta tuttua raitaa ja julkaisematon True Love Waits, jonka Thom Yorke esittää yksin akustisen kitaran säestyksellä. Jostain syystä levy on jätetty vain 40-minuutin mittaiseksi, ja siltä puuttuvat Radioheadin settiin viime aikoina kuuluneista sisaruslevyjen kappaleista muun muassa How To Disappear Completely, Optimistic, Motion Picture Soundtrack, Pyramid Song sekä Knives Out.
Sekä Kid A että Amnesiac ovat jo tähän mennessä osoittautuneet albumeiksi, joita on mahdoton ns. kuunnella puhki, ja nyt Radiohead tarjoaa virallisen mahdollisuuden (useimmat yhtyeen keikat ovat olleet imuroitavissa www.radiohead.com-sivujen linkityksen kautta jopa esitystä seuraavana päivänä) kuunnella kyseisten levyjen kappaleita lihaa ja verta olevan yhtyeen tulkitsemina. Esimerkiksi The National Anthemin rikkinäinen fuzz-basso ja Thom Yorken emotionaalinen, mutta epävireinen laulu osoittavat, että pelkästään inhimillinen kosketus ei tee versiosta parempaa. Koneista tulevat äänet ovat joskus kauniimpia ja koskettavampia kuin ihmisten aikaansaamat.
Toisaalta tälläkään live-albumilla ei olisi juuri mitään funktiota, jos asia ei joskus olisi aivan päinvastoin. Jotkut Radioheadin viimeaikaisista kappaleista pääsevät siis oikeuksiinsa vasta niiden parhaat puolet paljastavina bändiversioina. I Might Be Wrong saa lavalla uutta ryhtiä ja uhmakkuutta. Morning Bellistä on oma versio kummallakin studioalbumilla, mutta kumpikaan ei ole koskaan maistunut kappaleen definitiiviseltä otolta. Biisin idea kiteytyy vasta livenä soitettavassa avaruusbluesissa, jossa rumpali Phil Selway pääsee briljeeraamaan taidoillaan. Myös Like Spinning Platesin pianoteeman kauneus korostuu pelkistetyssä live-versiossa. Väkeväksi finaaliksi säästetty True Love Waits on levyn ainoa raita, jota ei ole mahdollista verrata sen studioversioon. Sekä melodialtaan että tunnelmaltaan melkoisesti Fake Plastic Trees -klassikkoa muistuttava sävelmä tuskin kuitenkaan kelpaa minkäänlaiseksi vihjeeksi Radioheadin seuraavasta suunnasta. Tokkopa siitä tietää mitään vielä yhtye itsekään. Yksi asia on kuitenkin varma: mitä tahansa Radiohead seuraavaksi tekeekin, koko maailma kuuntelee.