Toukokuun ensimmäisenä päivänä Radiohead poisti kaiken informaation internetsivuiltaan. Kolmantena päivänä yhtye julkaisi musiikkivideon. Uuden, järjestyksessään yhdeksännen albumin julkaisusta ilmoitettiin viime perjantaina, ja jo kaksi päivää myöhemmin A Moon Shaped Pool -niminen levy julkaistiin internetissä digitaalisena versiona. Sunnuntaina, viikon seitsemäntenä päivänä.
”Radiohead on etsinyt levy levyltä täydellistä fuusiota, rikkonut itsepintaisesti genrerajoja, ottanut riskejä, yleensä onnistuen.”
Radiohead, tuo brittiläisen rockin omatunto, on noudattanut musiikkinsa markkinoissa ja tarjoilussa ennenkin outoa ja itsepäistä logiikkaa, mutta mitä se ikinä tekeekin, sen musiikki leviää verkoissa ja kirjekuorissa ympäri maailman ilman massiivista radiosoittoa tai suoratoistopalvelujakin. Kun Thom Yorke saa paniikkikohtauksen ja alkaa luoda, syntyy painavaa jälkeä, jonka vaihtoehtoiset ihmismassat haluavat mielihyvin uskoa sen hetkisen maailmantilan kuvaukseksi.
Siinä missä U2 ja miltei tunnistamattomaksi pöhöttynyt Coldplay julistavat hyväntahtoisia latteuksia ja kiusaavat vanhoja faneja uudella musiikillaan, Radiohead abstrahoi ajan hengen ja ongelmat. Levyn ensisingle ja aloitusraita, hysteeristen mutta järkyttävän kauniiden staccato-jousien kuljettama Burn The Witch kuvaa veret seisauttavalla tavalla sitä neuroottista syyllisten etsimistä ja paranoidisuutta, joka meitä ihmisiä usein riivaa. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 työstetyn kappaleen olemassaololle löytyi vasta nyt muoto ja tarkoitus. Levyn päättävä balladi True Love Waits juontaa puolestaan juurensa aina vuoteen 1995 asti.
Vuonna 2000 julkaistun Kid A -levyn jälkeen Radiohead ei ole halunnut olla kertaakaan liian helposti lähestyttävä. Yhtye on Yorken johdolla etsinyt levy levyltä täydellistä fuusiota, rikkonut itsepintaisesti genrerajoja, ottanut riskejä, yleensä onnistuen. Etenkin tätä edeltävillä albumeilla In Rainbows (2007) ja The King Of Limbs (2011) tarttumapinta ja yllätyksellisyys, epätoivo ja kiihko nivoutuivat lähes täydellisiksi kokonaisuuksiksi.
A Moon Shaped Poolin elementit ovat yhtyeen repertoaarista tuttuja mutta yhtyeen omalla mittapuulla se on folklevy, hiljainen ja voittopuolisesti akustinen. Levyllä yhtye uskaltaa olla totuttua suoraviivaisempi säilyttäen silti ihanan, pörröisen outoutensa. Yksinäisyys, kaipuu, maailmantuska ja neuroosit ovat Thom Yorken ikuisuusaiheita, mutta tällä kertaa hän puhuu selväsanaisemmin – ihmiselle. Sävelmät edustavat pääosin yhtyeen perinteisempää ja laulumaisempaa linjaa, mutta niiden selkeälinjaisuutta hämärrytetään epäsovinnaisilla rakenteilla ja nerokkaasti tuotetulla kerroksellisuudella.
Burn The Witchin tavoin monissa kappaleissa multi-instrumentalisti Jonny Greenwoodin laatimat ekspressiivisesti viiltävät, paikoin intialaistyyliset jousisovitukset saavat pääroolin kitaroiden kustannuksella. Sähäkin vedoin ne ylevöittävät muutoin melko tavanomaisen Daydreamingin. Lempeästi kelluva Desert Island Disk ja piilojuureva The Numbers ovat kuin 1960-luvun lopun psykedeelistä brittifolkia tämän päivän instrumenteilla maustettuna. Krautrocktyylinen Ful Stop tuo levylle tarvittavaa kohottavaa energiaa. Identikin ja Present Tensen kontrapunktiset kuoro-osuudet nousevat huikeisiin korkeuksiin. Luottotuottaja Nigel Godrichin kanssa luotu äänimaisema on selkeä ja lämmin mutta tarjoaa valtavasti erilaisia sävyjä ja kiinnostavia outouksia.
A Moon Shaped Pool ei monien Radiohead-levyjen tavoin pakkosyötä valtavaa informaatiota ja siksi se soveltuu paremmin lillumiseen kuin hillumiseen. Levy on ennen muuta eheä ja surumielisyydessäänkin mieltä ylentävä ja avartava kokonaisuus.
