RADIOHEAD: Kid A

Radiohead ei tee kuuntelijalle helppoja levyjä. OK Computer tuntui aikoinaan hankalalta The Bendsiin verrattuna, ja Kid A on puolestaan jo aivan toiselta planeetalta kuin bändin aikaisemmat julkaisut. Thom Yorkella ja kumppaneilla on terve pyrkimys jatkuvasti uusiutua ja uudistaa rockin kaavoja. Tällä kertaa kahden vuoden työskentelyn tuloksena on uskomaton levy, jonka musiikkia on vaikea kuvailla saati kategorisoida. Tässä valossa ei ole yllätys, että levyltä ei lohkaista yhtään singleä.
Kid A kuulostaa laboratoriokokeelta, jossa herrat radiopäät ovat sekoitelleet vaarallisen myrkyllisiä aineita silmät sidottuina. "Yesterday I woke up sucking a lemon", toistaa Thom Yorke levyn avausraidalla – kuin tiivistäen heti kättelyssä, millä järjen ja tietoisuuden tasolla tämän teoksen läpi kuljetaan. Sinänsä rakenteettomilta tuntuvien kappaleiden muodot alkavat hahmottua vasta usean kuuntelukerran jälkeen, jolloin Kid A paljastaa kyntensä. Levyn biisit ovat edelleen biisejä, mutta niiden koukut ja hienoudet löytyvät muualta kuin nostattavista kertosäkeistä ja komeista c-osista. Varsinkin kuulokkeilla kuunnellessa upeat soundilliset jipot ja stereoinnit pääsevät oikeuksiinsa.
Radiohead yhdistelee onnistuneesti ja omaperäisesti uutta ja vanhaa teknologiaa. Bändi on ottanut sovituksiinsa lukuisia instrumentteja puhaltimista sämplereihin, Radioheadille aikaisemmin tyypillisiä kitaroita levyllä kuullaan vain satunnaisesti. Thom Yorke elää kaikesta päätellen edelleen maailmassa, jossa ei paljon naurun aiheita löydy: Sanoitukset (se, mitä niistä on ymmärrettävissä) ovat vainoharhaisia, ahdistuneita ja skitsofrenisia. Miehen laulutyyli on muuttunut, jos mahdollista, vieläkin epäselvempään ja venyttelevämpään suuntaan. Tämän lisäksi useat lauluraidat on efektoitu lähes tunnistamattomiksi. Yorkesta on tullut instrumentti muiden joukossa.
Levyn ehdottomia kohokohtia ovat "perinteisen" Radioheadin kuuloinen Optimistic, joka soundaa kellarissa tehdyltä liveäänitykseltä ja jossa Yorkea huolettavat kuolleita kiertelevät korppikotkat sekä kuumehoureinen balladi How To Disappear Completely, jonka jousien siivittämänä kuuntelija leijuu sanoitusten mukaisesti seinien läpi. Varsinaisia hutilyöntejä ei löydy, mutta sekoitetuissa tahtilajeissa kulkeva In Limbo sekä Björkin ja Underworldin huumeiselta jammailulta kuulostava nimibiisi ovat vielä viikon jatkuvan kuuntelun jälkeen jääneet avautumatta.
Kid A saa todennäköisesti enemmän vihamiehiä kuin ystäviä. Se on haastava, mutta pienen vaivannäön jälkeen palkitseva yhtenäinen teos. Levyn musiikissa yhdistyy yksinkertaisuus ja järjettömyys sekä kaoottisuus ja kauneus. Pienellä tarttumapinnan lisäyksellä Kid A olisi täydellinen levy.