Porilaisen Saijaa Saijaan musiikissa on kyse kitaroista. Lyömätön soitinyhtye on imenyt itseensä vaikutteita ennakkoluulottomasti surfista, punkista, new wavesta ja klassisesta indiepopista ja luonut tästä moni-ilmeisen synteesin. Yhtyeen sointi on ilmava ja eläväinen, samanaikaisesti perinteikäs ja varsin originelli.
Kitaramiesten rytmikkäisiin ja melodisiin vuoropuheluihin pohjautuvien kappaleiden mitasta noin puolet on valjastettu riffittelylle ja sooloille. Mainion Lisäaikaa–kappaleen orgastinen loppujamittelu on silkkaa Televisionia. Ei niin mainion Joen rantaan -biisin krumeluurit menevät jo imeläksi Dire Straitsiksi. Skaala on laaja. Verikoirat vaanii ja raapii rupisena autotallirockina kuin Kauko Röyhkä & Narttu Kanervansa kimpussa. Loistelias Pimeitä aikoja on kuin Pave Maijanen parhaina päivinään.
Saijaa Saijaa osaa totta vie luoda tunnelmia ja säveltää kauniita kappaleita, mutta loisteliaan instrumentalismin varjossa on Pasi Salmen laulu ja lyriikat, johon itse toivoisin asteen lisää konkretiaa ja presenssiä.
Pienine puutteineenkin vanhanaikaisia hyveitä innovatiivisesti vaaliva Mitäs me sankarit on raikas ja vahva debyytti. Omassa tulevaisuuden tusinassani Saijaa Saijaa taistelee kärkipaikoista.
