SAMULI PUTRO: Tavalliset hautajaiset

SAMULI PUTRO
Tavalliset hautajaiset
Kaiku Recordings

Samuli Putro on minulle kaukaista sukua – ilmeisesti niin kaukaista, että verikään ei ole vetänyt hänen musiikkinsa suurimpien ihailijoiden joukkoon. Tunnustan silti Putron ensimmäisen soololevyn Elämä on juhla (2009) erinomaisuuden ja muutamat Zen Cafén koskettavat klassikkokappaleet.

Tavalliset hautajaiset -albumia enteillyt Olet puolisoni nyt -biisi saattaa kuitenkin olla Putron 15-vuotisen levytysuran kappaleista se kaikista koskettavin. Jos viime vuonna Samae Koskinen itketti erään avioliiton alkuhetkistä kertovalla Hän, jolla on kaikki -biisillään, Samuli Putro sulkee nyt ympyrän samaisella aihealueella tuokiokuvalla, joka sisältää kokonaisen elämäntarinan.

Olet puolisoni nyt on suomirockin mestariteos, joka sai tänä kesänä kyyneleet virtaamaan vuolaana, eikä pala häviä kurkusta vielä pitkään aikaan. Kappale roihuaa sammumistaan ennakoivan isolla liekillä ja sen rytmi muistuttaa viimeisillään kiihkeästi hakkaavaa sydäntä. Juhlalliset jouset ovat kuin Veikko Huuskosen CMX-sovituksista.

Koko Tavalliset hautajaiset -levy merkitsee irtiottoa Putron akustispainottei­sista sooloista. Albumin moderni rocksoundi on täyteläinen ja uljas, vaikka singlebiisin kaltainen vyörytys jää vain osaksi kokonaisuutta. Niin ikään tekstittäjän erilaiset ambitiot tulevat vähemmän yllätyksellisesti näkyviin. Lähimmäs Olet puolisoni nyt -biisiä pyrkii levyn päätösraita, kaunis slaavilais-romanttinen road song Nukkaa Pietarin.

Samuli Putron bändi on albumilla todella suuressa roolissa. Heti aluksi Arktiseen limboon marssittaa massiivisesti framille jaetun kansan murheet ja Norjan pamahduksista ja velkakriisistä muistuttava Zen Café -jolkutus Jäniksen vuosi kasvaa komeaan loppuun. Huonommin seurauksin sanoituksien nokkela arkipäiväisyys ja musiikin kohtalokkuus törmäävät toisiinsa röyhkeän kimaltelevasti rockaavalla Nainen ei voi miestä pelastaa -raidalla. Paisutteluun yltyvän Anna nyt -synapopin vastenmielinen hokema särähtää korvaan.

Kokonaisvaltaisten onnistumisten joukkoon voidaan laskea päivitettyä Röyhkä- ja Nurmio-akselia edustava Epätoivon esseet ja rytmitaustaltaan tyylikäs Kehon voimaa. Se täydellinen pumppaa miellyttävästi Kentin diskobiisien tapaan. Nimi­biisi taas on vahva takapotkureippailu.

Albumi pysyy jotakuinkin kasassa upeaksi koristellun bändisoundin ansiosta, mutta tunnelmien kirjo kääntyy auttamatta itseään vastaan. Tavalliset hautajaiset on uskalias ja monipuolinen levy, mutta joukkoon mahtuu hieman liikaa sekalaista tavaraa ja jopa tyylirikkoja.