Jo 90-luvun alusta lähtien toiminut Sloan on ilmeisen suosittu kotimaassaan Kanadassa. Vanhalla mantereella bändi ei ole merkinnyt paljoakaan, mikä ei Never Hear The End Of Itin perusteella ole erityinen ihme.
Sloanin uuvuttavan pitkä 30-raitainen albumi on toki kelvollista 60-lukulaista popmusiikkia rikkaine lauluharmonioineen ja sulavine melodioineen. Ja vaikka yhtyeen kaikki neljä jäsentä ovat myös biisintekijöitä, niin levystä jää lähinnä päiväperhomainen ja hattarankevyt jälkimaku.
Levyn kansivihkosessa Sloan kiittää lukemattomien muiden ohella The Rolling Stonesia, Foo Fightersia ja The Soundtrack Of Our Livesia unohtaen kuitenkin kaikkein tärkeimmän. Siinä missä The SOOL on luonut komean uran kuppaamalla mestarillisesti koko 60-luvun jälkipuoliskoa eli rockin kaikkein hedelmällisintä aikakautta, niin Sloan loisii The Rutlesin ja Oasiksen lailla mieluiten The Beatlesissä. Hey Juden ja Let It Ben mieleen palauttavan Live The Life You’re Dreaming Ofin tai Paul McCartneyn soolotöiden tapaan rullaavan Another Way I Could Do Itin rinnalla HFXNSHC:n kaltainen ”punk”pyrähdys ei paljoa paina.