SNEAKER PIMPS: Bloodsport

Sneaker Pimpsin vuonna 1996 ilmestyneestä Becoming X:stä tuli yllättävä hitti julkaisuvuonnaan. Kiitos tästä kuuluu lähinnä päteville ja tuolloin ajankohtaisille singlejulkaisuille. 6 Underground ja Spin Spin Sugar iskivät hermoon Suomessakin, kun trendikäs trip-hoppailu eli nousukauttaan. 1998 julkaistu Becoming X:n remix-levy ja sitä vuonna 1999 seurannut Splinter eivät sitten myyneetkään niin hyvin, ja kuvittelin Sneaker Pimpsin vaipuneen jo unholaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja Bloodsport onkin hyvä työnäyte yhtyeeltä, joka ei onneksi suostunut kuolemaan musiikkitrendin mukana.
Bloodsport on levy, jolla koneet ja perinteisemmät soittimet lyövät kättä yhteen piristävällä tavalla. Vaikka levyllä ei mitään maailmoja mullistavaa kuullakaan, on esimerkiksi Black Sheepissä pahaenteistä, hiipivää hittipotentiaalia. Loretta Young Silks voisi aivan hyvin olla Hefnerin loistavalta Dead Medialta moogeineen kaikkineen, ja sen kertosäe on silkkaa nostatusta. Harvoin voi kuusiminuuttisesta popkappaleesta sanoa sen loppuvan kesken, mutta niin Loretta Young Silks vain tekee. Bloodsportin nimikkokappale voisi taas olla vaikkapa valtavirralle suunnattua Op:l Bastardsia. Siitä vain remixiä tekemään ja Suomea maailmankartalle.
Vaikka levy hyvä onkin, ei se kuitenkaan ole aivan moitteeton. Tasapaksuus on sen pahin ongelma, ja kun ne todelliset hitit ja iskusävelmät jäävät puuttumaan, kroolaa Bloodsport eteenpäin turhan tasaista vauhtia sukeltamatta koskaan vieraille vesille. Mutta ei tälle yhtyeelle vielä mitään hautaa kannata kaivaa. Levyn lopettavan, unenomaisen Grazesin puolivälissä kuultava lyhyt mutta yllättävä räkäinen kitarasoolo osoittaa, että toivoa vielä on. Enemmän riskinottoa seuraavalla kerralla niin hyvä tulee.