STEREOPHONICS: Graffiti On The Train

Arvio julkaistu Soundissa 3/2013.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

STEREOPHONICS
Graffiti On The Train
Stylus

Parikymmenvuotiaaksi varttunut Stereophonics on todennäköisesti tehnyt uransa monipuolisimman albumin. Ajoittain hyvinkin kiukkuista rockia soittanut walesiläisbändi on tänään jotain muuta kuin debyytillään Word Gets Around (1997).

Stereophonicsin edellisen studiolevyn otsikko oli Keep Calm And Carry On (2009) ja sama motto pätee myös bändin kahdeksanteen albumin. Epätyypillisyydessään Graffiti On The Trainin voi kokea jopa säyseäksi, mutta Kelly Jonesin tekemissä biiseissä ei toisaalta ole koskaan ollut yhtä paljon sävyjä.

Levyn skaala ulottuu avausraita We Share The Same Sunin lähes U2-maisesti stadionhakuisesta mahtipontisuudesta nimiraidan jousitettuun balladismiin ja nuoremman Stereophonicsin napakkuutta huokuvasta Catacombista Been Caught Stealingin bluesisuuteen. Suoranaiseksi pophitiksi paljastuvan Indian Summerin kitarasoundi lähestyy George Harrisonin tavaramerkkisointia sellojen alleviivatessa sahauksellaan raidan tasaista rytmiä.

Omanlaistaan kredibiliteettiä levylle tuo Stereophonicsin yhteistyö John Barryltä James Bond -elokuvien hovisäveltäjän pestin perineen David Arnoldin kanssa. Väkevimmillään Arnoldin sovituksellinen panos kuuluu massiivisiin mittoihin kasvavalla Violins And Tambourinesilla.   

Lisää luettavaa