Kymmenen vuotta sitten Word Gets Aroundilla debytoinut Stereophonics on ehtinyt jo kuudenteen studioalbumiin. Levytysuransa alkuvaiheessa Kelly Jonesin johtama trio ylläpiti parhaimmillaan kiitettävästi The Clashin sukuista punkrockista sapekkuutta. Ennen pitkää yhtyeen tosikkomaiseksi jämähtänyt vimmaisuus alkoi kuitenkin puuduttaa ja todellisten ässälevyjen ja -biisien odotuttaessa turhaan itseään parasta ennen -päivä alkoi uhkaavasti lähestyä.
Livetuplalla Live From Dakota (2006) Stereophonics summasi siihenastista uraansa, mutta Pull The Pinillä kaikki jatkuu entisellään. Uusien näkökulmien hakemisen sijasta Kelly Jonesin kopla polkee pahan kerran paikallaan. Jonesin kitara kyllä möyryää ja vääntää, mutta bändin välillä raskaallakin kädellä soittama jälkipunkinen rock kuulostaa jokseenkin väljähtyneeltä. Tuoreus on kadonnut ajat sitten ja jäljellä on kylmäksi jättävä vihainen kuori.
Pull The Pinin käytännöllisesti katsoen ainoan muutenkin kuin loitommaksi liikuttavan hetken voi kokea Kelly Jonesin pelkän akustisen kitaran säestyksellä esittämällä rakkauslaululla Bright Red Star.