STEREOPHONICS: You Gotta Go There To Come Back

Vaikkei Stereophonics ole julkaissut mitään mielenkiintoista sitten vuoden 1997 Word Gets Around -albumin jälkeen, on kiinnostus bändiä kohtaan edelleen valtava. Suuresta suosiostaan huolimatta on bändi jo pitkään ollut varsinkin englantilaisten musiikkitoimittajien hampaissa.

Vaikuttaakin siltä, että bändin neljännellä albumilla Kelly Jones on missiolla luoda edeltäjiään eheämpi albumi ja tulla varteenotettavammaksi laulunkirjoittajaksi. Have a Nice Day -tyyppiset rallatukset ovat poissa ja levyn teema liikkuu voimakkaasti Jonesin viimeisen parin vuoden aikaisen elämän käänteissä. Henkilökohtaisia sanoituksia, jotka eivät kuitenkaan sano kenellekkään muulle mitään.

Jonesin itse tuottama levy on albumikokonaisuutena varsin toimiva, mutta kaikesta huolimatta kykenemätön herättämään minkäänlaisia hienoja tunteita. Liian monet albumin kappaleista junnaavat samojen kuluneiden 70-luvun rock-riffien ympärillä ja osa albumin hitaammista kappaleista kuulostaa pahasti krapulaiselta Rod Stewartilta. Jopa levyn potentiaalisesti hienoimman hetken, voimakkaasti soulahtavan Maybe Tomorrowin Jones onnistuu pilaamaan ärsyttävän rosoisella äänellään.

You Gotta Go There to Come Back ei välttämättä ole aivan läpeensä mätä tuotos, mutta kovin mitäänsanomaton ja kulunut. Stereophonics, you gotta go there and never come back.