Stig on aivan mahtava hahmo, joka limaisana R&B-tähti Stig Doggina esitti kahdella albumillaan Stig Dogg (2006) ja Stigidilaatio (2007) sekä DJPP:n Tuottajalevyllä (2006) pisteliään parodian ohella muutamia todella napakoita hiphop-kappaleita. Uuden Musiikin Kilpailuun osallistuneen Laululeijan myötä karaktääri sai kokonaan uuden joukon seuraajia. Vähän epämääräisenäkin tämä ”lähimusiikin” edustaja Stig on mainio tapaus. Se ei muuta sitä asiantilaa, että Puumaa mä metsästän menee koivikkoon niin että soi.
Levylle tehdyt muutamat uudet biisit vaihtelevat tasoltaan loistavasta aikuisten oikeasti karmivaan teinihuumoriin, josta alkuperäinen ironia tuntuu kadonneen kokonaan. Albumille uudelleen sovitetut jo julkaistut biisit ovat suurempi ongelma. Ne on kirjoitettu suomihiphopiksi ja vaikka kuinka sovituksia on ollut tekemässä alunperinkin tiimissä olleen DJPP:n lisäksi Matti Mikkola, biisit eivät toimi tyyliä vaihtaneena sitten pätkääkään. Ne ovat kuin punk-kappaleita viihdeorkesterin tekeminä ilman camp-huumoria. Ne eivät rullaa eikä niiden funktio aukene millään.
Tämän myötä koko paletti onnahtaa vieläkin isommin. Häslerin ja Stigidilaation kaltaiset bostailu-anthemit tai Vadelmasuklaan ja Rakkauden Bermudan kolmion tyyppiset R&B-parodiat edustavat sisällöltään eri juttua kuin koko kansan Stig. Ja nämä puolet eivät todellakaan täydennä toisiaan. Ei Vesa-Matti Loirikaan Eino Leino -levyillään ryhdy kesken kaiken Kuselaksi Nauravaa kulkuria kätkättämään.
Oli tämän levyn syntytarina mikä tahansa, ei voi välttyä siltä mielikuvalta, että se on tehty nopeasti Laululeijan menestystä pitkittämään. Sisällöltään Puumaa mä metsästän vastaakin jonkun Putous-hahmon tekemää levyä.
