THYRFING: De ödeslösa

THYRFING
De ödeslösa
NoiseArt

Pahaenteisessä hiljaisuudessa seitsemättä levyään valmistellut Thyrfing palaa näyttävästi Ruotsin ja koko pakanaheviä kuuntelevan maailman kartalle. Edellisen Hels viten julkaisusta ehti kulua peräti viisi vuotta, ja tästä herkullisista yksityiskohdista koostuvasta kokonaisvaltaisesta elämyksestä päätellen tauko on tehnyt pelkästään hyvää. Näin mestariteosta seuraa toinen.

De ödeslösa vertautuu parhaiten juuri Hels viteen, mutta kokonaisuuden kannalta ne pienet merkitsevät erot ovat lopulta ratkaisevampia. Jos Kampin introssa hairahdutaan hetkeksi jo astetta oudomman folkrockin maastoon, muistuttaa Veners förfallin teema puhtaassa viikinkiheviydessään puolestaan vahvasti Thyrfingin esihistoriasta. Koskettimien ja akustisen kitaran osuudet on sovitettu upeasti tyylitellyn yksinkertaisten riffien sekaan, ja melodiset laulut on nekin nostettu uuteen rooliin – välillä tukemaan Jens Rydénin persoonallista kähinää, välillä varastamaan koko show’n.

Ensi alkuun jopa hieman tylsältä vaikuttava levy on rakennettu, riskialttiistikin, melkoisen jännitteen varaan. Poljento on seitsemän kappaleen ajan itsepintaisen keskitempoinen, vaihdekepin loksahtaessa vasta aivan lopussa seuraavaan asentoon. Matkan varrelle riittää kuitenkin sen verran täkyjä, että kertakuuntelulla ei tämän merkkiteoksen kohdalla pääse edes alkuun.