TIMO RAUTIAINEN: Loppuun ajettu

TIMO RAUTIAINEN
Loppuun ajettu
King Foo

Timo Rautiaisen toista soololevyä vaivaa epämukavuus. Sarvivuorella (2006) alkanut irtautuminen Trio Niskalaukauksen tyyliltään ahtaasta, mutta teholtaan vahvasta hevijunttauksesta jatkuu Loppuun ajetulla, kun raskaiden riffien sekaan tuodaan ripaus kansanmusiikista vihjaavia melodioita ja heviympyröille vieraampia sovituksia. Uudistuminen on tervetullutta, mutta matka tuntuu olevan kesken ja sen suunta haussa.

Olen kaikkea muuta kuin hevipuristi, mutta tyylitaju hommassa pitäisi säilyttää. Vähiten sitä on Viimeistä viedään -raidalla, jossa Steen1 sylkee sanoja hevin ja funkin välillä seilaavan taustan päälle. Kuvitelkaa hevibändi soittamassa funkia, niin saatte käsityksen ratkaisun kankeudesta.

Aiemmilla julkaisuilla niin muhkea ja tanakka soundi on muuntunut joskin entistä dynaamisemmaksi ja monipuolisemmaksi, niin myös aavistuksen synteettiseksi ja kylmäksi. Timon rinnalle palannut Niskalaukaus-kitaristi Jarkko Petosalmi on tuonut mukaan kasarihevin hengessä ulvovat soolokitarat, ja runsaat koskettimet lisäävät sankarifiilistä. Timon laulu toimii ydinalueellaan hyvin, siis mahtipontisen melodisessa vakuuttavuudessaan. Uusia sävyjä on haettu kuitenkin myös lauluun, mutta valitettavan väkinäisin tuloksin.

Levystä ei tee epäonnistunutta niinkään pyrkimys uudistutua, vaan se, että loppujen lopuksi muutos on vain kosmeettinen. Kaikki tämä, niin riffit, melodiat kuin populistiskriittiset tekstitkin, on kerrottu saman kaljupään voimin monta kertaa aiemminkin – ja huomattavasti vakuuttavammin.