TOMBSTONED: Tombstoned

TOMBSTONED
Tombstoned
Svart

Minusta tuntuu, että Tombstonedin kaverukset ovat vähän kateellisia HIMin Mikko ”Linde” Lindströmille. Ei välttämättä HIMin menestyksen vuoksi, vaan siksi, että juuri Tony Iommin vävypoikana olisi päässyt hyödyllisten vinkkien alkulähteille. Tästä voi päätellä miltä Tombstonedin esikoisalbumi kuulostaa.

Kello viiden teellä Tony olisi saattanut esimerkiksi myhäillä tyytyväisenä heti avausraita Through Daysin röyhkeästä riffivarkaudesta tai jäädä muistelemaan, että ”tällainen soundi se meidänkin 70-luvun levylle jäi, kun ei parempaa niillä välineillä saatu värkättyä”. Saattaisi ukko ottaa puheeksi senkin, että miksi tuon laulun pitää olla tuollaista epämääräistä huhuilua. Ozzy on asia erikseen, ei sen kanssa voinut muuta.

Tombstonedia kuunnellessa tulee skitsofreeninen olo, kun ei tiedä miten kalkkeripaperin läpi toisinnettuun audiokuvaan pitäisi suhtautua. Bändin doomrock toimii keskimääräistä paremmin ja juuri levyn alkupuolella kappaleissa on mukana tarpeellisen vino mystiikka. Mutta kun sooloja uppoudutaan soittamaan vähän liian kauan tai kun yhtye unohtuu tarpomaan tusinadoomia havahtuu, että nykyaikaa tässä sittenkin eletään.

Uskon silti, että doomibuumin mentyä ohi Tombstonedin kaltaisilla bändeillä on parhaat edellytykset jäädä ominkin ansioin aikakirjoihin.