UNSUN: The End Of Life

UNSUN
The End Of Life
Century Media

Puolan metalliskene on aivan sekaisin. Unsunin toinen perustajajäsen Mauser lähti elokuun lopulla pääyhtyeestään Vaderista, ja kun bändistä vielä karkasi rumpali Dimmu Borgiriin, puolalaisissa metallileireissä mietitään kummia.

Mauser lyöttäytyi yksiin jo pari vuotta sitten Unsunin laulajattaren Ayan kanssa. Alkuvuodesta äänitetty debyytti on kaukana Vaderin deathmetallista. Unsun edustaa riffivetoista, tummasävyistä, gootahtavaakin metallia. Miehen uusien suuntauksien saattoi arvatakin ounastelevan pesäeroa selvästi suoraviivaisempaan mättöön.

The End Of Life on jännittävä yhdistelmä jyriseviä kitaravalleja ja sulavalinjaisia melodioita. Unsun ei ole poikkeuksellinen bändi ja se toimii tiettyjen tuttujen standardien mukaan, mutta biisintekokyvyissä ei ole suuremmin valittamista. Sävellykset ovat napakoita ja mahtipontisia paloja, jotka pitävät sisällään paljon elementtejä, joihin jää koukkuun.

The End Of Life ei ole kuitenkaan riittävän tasavahva kokonaisuus. Välillä yhtye eksyy koneellisille vesille, jossa kirpeät tuulet tyyntyvät voimattomiksi henkäyksiksi.