VARIOUS ARTISTS: Million Dollar Hotel – Music From Motion Picture

Arvio julkaistu Soundissa 04/2000.
Kirjoittanut: Petri Silas.
Wim Wenders on saavuttanut viipyilevän pohdiskelevilla elokuvillaan maailmanlaajuisen kriitikkokaartin hyväksynnän ja paikoin jopa jonkinlaisen lempilapsen aseman. Pidetään kuvakekkerit missä hyvänsä, Wendersin panoraamat keräävät laakereita kahmalokaupalla. Tai ovat ainakin tähän asti keränneet.

Arvio

VARIOUS ARTISTS
Million Dollar Hotel - Music From Motion Picture
Universal

Wim Wenders on saavuttanut viipyilevän pohdiskelevilla elokuvillaan maailmanlaajuisen kriitikkokaartin hyväksynnän ja paikoin jopa jonkinlaisen lempilapsen aseman. Pidetään kuvakekkerit missä hyvänsä, Wendersin panoraamat keräävät laakereita kahmalokaupalla. Tai ovat ainakin tähän asti keränneet.
Varjoja paratiisiin puhaltaa Million Dollar Hotel, joka on jo herättänyt hienoisen soraäänten kuoron. Syykin lie päivänselvä, onhan elokuvan käsikirjoittanut U2:n Bono. Siis pesunkestävä poppari. Ja kuten Madonna on useampaan kertaan toteen näyttänyt, moinen omalta hiekkalaatikolta ulos kurkottaminen edustaa paatuneimmalle elokuvafriikille suurin piirtein Titanicin kokoista etikettikatastrofia.
Tätä taustaa vasten on huojentavaa todeta, ettei ainakaan suurimmasta osasta elokuvan musiikkia pääse nipottamaan. Erinomaisista tribuuttikollaaseistaan (Rota, Mingus, Monk, Weill, Disney-musiikki) tunnettu nerokas Hal Willner on palkattu tuottamaan hanke kunnialla kotiin, ja sehän tältä niin pianoa kuin kitaraakin soittavalta sävelparonilta sujuukin jo liki kolmenkymmenen vuoden ja muun muassa Robert Altmanin Short Cutsin (1993) tuomalla kokemuksella. Philadelphiasta New Yorkiin 18-vuotiaana muuttanut Willner sai ensimmäisen työtilaisuutensa itsensä Joel Dornin kautta, ja hän osaa laittaa musiikin hengittämään kadehdittavan kepeästi ja luonnollisesti. Ilmeisimmin miehen taito esittäytyy niillä ilmavilla raidoilla, joiden aikana tämän "Bono Show'n" pääjehu on houkuteltu pois mikrofonin äärestä.
Oma lukunsa on musiikin esittävä upea Million Dollar Hotel Band, jonka riveistä löytyvät muun muassa Daniel Lanois, Brian Eno, Bill Frisell sekä Jon Hassell. Vieraina kuullaan artisteja akselilta Brad Mehldau – Danny Saber, mutta suurimman huomion tulee jo markkinatalouden sääntöjen mukaisesti varastamaan Bono. Ja eritoten silloin, kun taustalla vetää U2. Eikä siinä mitään, esimerkiksi Lanois'n slidella vahvistettu ja Salman Rushdien tekstittämä The Ground Beneath Her Feet on parasta U2:ta pitkään aikaan. Mutta aivan yhtä hienoja tunnelmapaloja tarjoaa muun muassa Frisellin unisen kitaran ja Mehldaun pyörteisen pianon kuljettama Tom Tom's Room tai koko MDH Bandin Bathtub. Levyn ainoat ylilyönnit ovat Tito Larrivan espanjaksi vetämä Anarchy In The U.K. sekä päätähti Milla Jovovichin tulkitsema Satellite Of Love, jonka pelastaa vain Hassellin lempeä trumpetti.
Ja lopuksi faktahiirille julki tuotakoon, että jo Wendersin Väkivallan loppu (1997) sisälsi U2-materiaalia: Sinead O'Connorilla paisutettu ryhmä piti riipivällä I'm Not Your Babyllään hyvin pintansa muun muassa Tom Waitsin ja Latin Playboysin puristuksessa. 

Lisää luettavaa