Psychobillyn olemukseen kuuluu tietty pahuus tai ainakin paheellisuus. Tamperelainen Vulture Club laulaa synneistä, zombeista ja kuolleista tytöistä. Silti sen olemuksessa on jotain perin kilttiä ja viatonta. Muutenkin bändi antaa itsestään kuvan sympaattisena joukkiona, joka on liikkeellä lunkilla asenteella turhia irvistelemättä. Samalla se on myös hiukkasen amatöörimäinen lähtien luotaantyöntävistä kansista ja päätyen poskisolisti Corpus Brutuksen tankeroon ulosantiin.
Kappalemateriaali ei suoranaisesti häikäise ja albumi toimiikin paremmin leppoisana taustafiilistelynä. Siinä missä Haaskalinnut voittavat genrensä tuimien kliseiden välttämisessä, sillä ei kuitenkaan ole tarjota tilalle mitään yhtä muhevaa. Nirvanan About A Girlin mukiloiminen tylsäksi dänkä-dänkäksi jää sentään ainoaksi ison luokan onnettomuudeksi.
Parhaimmillaan bändi saa muikean grooven lotisevan läskibasson johdolla Song For Jennan kaltaisissa tyylittelyissä. Full Moon Bluesin Dead Moon -kaiut olivat pettymyksekseni pelkkää hämäystä. Kelpo jolkotus silti sekin.
Puutteistaan huolimatta Roadkill Cafe on pätevä pelinavaus genressä, jossa Suomessa ero vanhojen jäärien ja psychobillya uudistavan toisen polven välillä uhkaa kasvaa kuiluksi asti.