Koko aiemman uransa Southern Lordille levyttänyt seattlelainen Sunn O))) on loikannut oman kylän Sub Popille. Äänityksetkin on suoritettu Chicagon sijaan paikallisemmin Washingtonin Woodinvillessä. Uutta alkua symbolisoi myös kymmenennen levyn nimeäminen bändin mukaan.
Mikä sitten on muuttunut? No, eipä kovin paljon. Suurin muutos on, että aina vahvasti vierasmuusikoihin nojannut Sunn O))) on äänittänyt ensimmäistä kertaa levyn pelkästään bändin jäsenten, Stephen O’Malleyn ja Greg Andersonin, voimin. Matalavireisesti muriseviin kitaroihin ja vinkuvaan feedbackiin perustunut soundi on kuitenkin ennallaan. Kollaboraattorien puutteen myötä uusi levy edustaakin ehkä puhtaimmin bändin omaa äänimaailmaa.
Se ei ole pelkästään hyvä asia. Bändin merkkiteoksiin White2 (2004) ja Black One (2005) verrattuna kuuntelija saa taistella löytääkseen matalavireisen dronen alta minkäänlaista sävellyksellistä koherenssia. Useammat kuuntelukerrat auttavat pääsemään sisään levyn maailmaan, mutta tuskin Sunn O))) tulee vetoamaan muihin kuin bändin fanikuntaan.
