Widescreen Mode lähti lentoon yhdestä yksittäisestä latauksesta, joka osui sopivaan saumaan ja pomppasi hitiksi. Kolmen levyn jälkeen porukka on edelleen samassa pisteessä: se on parhaimmillaan yhtenä väläyksenä, levykokonaisuudesta irrotettuna sähköisenä leimahduksena. Maistiaisena.
Miten bändi, jonka musiikissa on periatteessa kaikki kohdallaan, kuulostaa edelleen näin laimealta? Syy ei ole ainakaan avauksissa, sillä Widescreen Mode lähtee biiseihinsä terhakasti. Esimerkiksi avausbiisi Cry Of Despair jyrähtää käyntiin niin vakaasti, että nelikon kurssin luulee kääntyneen kohti lupausten lunastamista.
Biisit jauhautuvat kuitenkin poikkeuksetta ankeaan harmauteen, kun Samu Brusilan tasapaksu, kapealla alueella operoiva laulu yhdistettynä taukoamattomaan keskitempoon saa bändin kuulostamaan isompina annoksina tympeältä. Hyvät alut eivät kanna koko biisin, saati levyn mittaa.
Toisaalta suunta on oikea, sillä Fallen From The Sky on bändin paras albumikokonaisuus. Kertosäkeetkin onnistuvat, parhaana esimerkkinä Angels In The Snown kaunis toisto. Kokonaisuutta ei vain saada edelleenkään kantamaan.