Huomenna ilmestyvässä Soundissa 5/2016 avustajamme Hannu Linkola jättää jäähyväiset uraansa lopettavalle Kentille. Pitkän artikkelin lukemisen taustalle sopii luontevasti alta löytyvä Kentin kaupunkiaiheisten laulujen soittolista.
Sirpaleita kadulla – Kent ja tarinoita kaupungeista
”Jag är född i en spökstad / där alla vet att jorden är platt.”
Eskilstuna, Tuna, Smestan. Keskipieni tehdaskaupunki, jonka tiilisormet osoittavat itsepintaisesti Kentin biogeografisen orientaation nollapisteeseen. Täältä yhtye on lähtöisin, tänne sen musiikki palautuu. Kaukokaipuu, sirpaleksi hajonneet rakkaudet, nuoruuden takaumat ja uudelleen jäsentyneet merkitykset; kaikessa kuuluu taustalla aavekaupungin huokaus.
Kent on läpeensä urbaani yhtye. Yhtyeen kaupunkikuvat eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä.
Toinen noodi on Tukholma, haaveiden tyyssija ja portti suureen maailmaan. Matka sinne on kuin Atlantin ylitys, eikä palkintona ole ehkä kuin uusi ulkopuolisuus. Mutta silti Tukholmaan on päästävä. Sillä Eskilstunassa ulkopuolisuus on hiertävää, raastavan todellista ja loukkaavan henkilökohtaista, pääkaupungissa puolestaan tyhjempää, vapaammaksi yleistynyttä, nimetöntä. Tukholmassa levottomuudestaan voi irrota, vaikka vain hetkeksi kerrallaan. Nuo hetket ovat elintärkeitä, sillä ne palauttavat perspektiivin.
Kent on läpeensä urbaani yhtye. Yhtyeen kaupunkikuvat eivät ole kuitenkaan yksiselitteisiä. Ne ovat pikemminkin nopeita välähdyksiä, tiiviitä rivejä, joilla tapahtumat ja tunteet saavat puitteensa. Kaupunki on Kentin ydinteemojen, kroonisen kuulumattomuuden ja ajan kulumisen tilallinen ääri. Se on yhtä tunteiden kanssa, ilman sitä tunteita ei olisi. Siksi kaupungista on mahdoton lähteä lopullisesti. Irtiotot johtavat vain paluuseen.
Tällä listalla soi Kentin suhde kaupunkeihin. Laulut kuljettavat Eskilstunasta Tukholmaan ja kauemmaksikin, jonkin äärelle ja jostakin pois, pakoon kaikkea mitä ei voi koskaan paeta. Välillä kuvat ovat epäselviä, muistojen vääristämiä, metaforisia. Välillä taas kirkkaita, suoraviivaisen ilta-auringon värjäämiä, nimillä paikkoihin ankkuroituja. Joskus kaupunki on täynnä ääniä, vaaraa, hajoavan aikakauden savua, mutta usein se on hiljainen, autio, kollektiiviseen ahdistukseensa sulkeutunut. Merkityksellinen se on aina.
Sillä kaupunki, rakas vihollinen, se on olemassa silloinkin kun Kent ei enää ole siellä.
Teksti: Hannu Linkola