Askel kohti uusia valoja ja värejä – Lasten Hautausmaa esittelee tulevaa Kevät-levyä Pilvipoutaa-singlellä

Lasten Hautausmaa.
Mikko Hovi

Levyn myötä lähdetään myös kiertueelle.

Lasten Hautausmaa julkaisee 11. helmikuuta 2022 viidennen albuminsa Kevät. Viime pääsiäisenä Hollolan Petrax-studiolla äänitetyn levyn kappaleet muodostavat tarinan, joka sijoittuu yhteen kevääseen.

”Levyn myötä tuntuu, että ollaan otettu askel uusia valoja ja värejä kohti. Näiden biisien tekeminen on tuonut leveyttä ja syvyyttä koko bändin palettiin. Saimme tälle levylle vangittua parhaiten koko bändin osaamista ja näkemystä”, laulaja Kristiina Vaara toteaa.

Ensimmäisenä singlenä levyltä julkaistaan Vaaran henkilökohtainen suosikkikappale Pilvipoutaa, joka on julkaistu albumin julkaisevan Svartin Youtube-kanavalla. Kappaleen pariin pääset tuosta alempaa.

Uuden albumin myötä yhtye lähtee kiertueelle, joka alkaa 18.2.2022 Kouvolasta ja päättyy 25.3.2022 Hämeenlinnaan. Lisäyksiä keikkakalenteriin on tulossa lähiviikkojen aikana, mutta jo varmistuneet esiintymiset voit tarkistaa artikkelin lopusta.

”Odotamme keikoille pääsyä varmaan enemmän kuin koskaan tämän levyn myötä. Jännittää millaisen vastaanoton biisit saavat”, biisintekijä ja kitaristi–laulaja Tuomo Mannonen toteaa.

Lasten Hautausmaa – Kevät-kiertue 2022 (lisäykset/muutokset mahdollisia):

18.02. Kouvola, Pato Areena
19.02. Lappeenranta, Nuijamies
26.02. Jyväskylä, Lutakko
04.03. Kuopio, Maxim 
11.03. Tampere, Klubi
12.03. Oulu, 45 Special
18.03. Lahti, Sammiosali
19.03. Helsinki, Ääniwalli
25.03. Hämeenlinna, Suistoklubi