”Bassoni muuttui käärmeeksi” – tarina siitä, miten Bootsy Collins suututti James Brownin nappaamalla LSD:tä keikalla

Sehän meni hyvin.
1.11.2017 10:22

Näinkin voi käydä, jos ei ole varovainen. Funk-guru Bootsy Collins vieraili The Guardianin haastateltavana ja kertoi muutamia tarinoita sangen värikkäästä historiastaan – kuten sen, miten James Brown poltti Bootsyn suhteen päreensä pahemman kerran 1970-luvun alkumetreillä.

”LSD oli merkittävä tekijä siinä, miksi jätin James Browin bändin”, Collins kertoo.

”Olin luvannut itselleni, etten vetäisi sitä keikan aikana. Minulla ja Brownilla oli kuitenkin eräänlainen isä–poika-suhde ja hän tolkutti koko ajan, etten saisi tehdä niin, joten yhtenä päivänä sitten vedin. Bassoni muuttui käärmeeksi enkä edes muista, mitä soitin.”

Tiukkana bändijohtajana tunnettu Brown kutsui soittajan keikan jälkeen puhutteluun, eikä siitäkään tullut mitään.

”Hänhän kutstui minut takahuoneeseen silloinkin, kun en ottanut happoa ja kertoi, miten huonosti soitin. Tällä kertaa aloin nauraa niin paljon, että kaaduin lattialle. Hänestä se oli erittäin epäkunnioittavaa, ja hän pisti henkivartijansa heittämään minut pihalle.”

William ”Bootsy” Collins oli osa Brownin maineikasta The J.B.’s -taustabändiä 1970-luvun alussa. Hän soitti muun muassa Brownin Get Up (I Feel Like Being a) Sex Machine -hitillä (1970).

Lisää luettavaa