Butterfly-jättihitistä tunnetun Crazy Town -yhtyeen laulaja Seth ”Shifty Shellshock” Binzer menehtyi 24. kesäkuuta 49-vuotiaana. Nyt laulajan kuolinsyyksi on varmistunut tahaton yliannostus. Hänen ruumiistaan löydettiin jäämiä fentanyylista, kokaiinista ja metamfetamiinista, uutisoi People.
Rokkia ja räppiä yhdistellyt Crazy Town perustettiin Los Angelesissa 1995 Binzerin sekä Bret ”Epic” Mazurin toimesta. Yhtye nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 2000 julkaistulla Butterfly-kappaleella, jossa sämplättiin Red Hot Chili Peppersin Pretty Little Ditty -kappaletta. Butterflyn menestyksen siivittämänä yhtyeen vuonna 1999 ilmestynyt The Gift Of Game -debyyttialbumi myi yli 1,6 miljoonaa kopiota. Yhtye laitettiin telakalle vuonna 2003, mutta aktivoitui taas 2007. Binzer oli yhä aktiivisen yhtyeen ainoa jäljellä ollut alkuperäisjäsen.
Binzer taisteli pitkään päihdeongelmien kanssa ja oli myös mukana Celebrity Rehab– ja Sober House -ohjelmissa. Keväällä 2023 yhtye nousi otsikoihin laulajan käytöksen vuoksi penkin alle menneiden keikkojen vuoksi. Somessa levisi tuohon aikaan muun muassa video, jossa Binzer ajautui nyrkkitappeluun bändin toisen laulajan Bobby Reevezin kanssa. Sekoilun seurauksena yhtye suljettiin ulos Nu Metal Madness Tour 2 -kiertueelta, jolla Crazy Town oli yhdessä (Hed) PE -yhtyeen kanssa. Pian tämän jälkeen poliisi pidätti Binzerin rattijuopumuksesta epäiltynä.