Elli Haloon odotetusta sooloalbumista lisätietoja – levyn nimi herättää kysymyksiä

25.2.2019 13:09

Elli Haloon sooloprojekti Ellips sai yleisön höristämään korviaan mainiolla esikoissinglellään Maailma on rikki. Nyt tiedotetaan, milloin artistin uutta musiikkia päästään kuulemaan ihan albumimitassa, ja vastaus on, että 12. huhtikuuta. Sopivasti ennen festarisesonkia, siis.

Ellipsin esikoislevyn nimi on Yhden naisen hautajaiset. Ainakin verkkotuottaja odottaa kiinnostuneena artistin haastatteluja, joissa kysyttäneen, mistä nimi oikein juontuu – mukana ei ole edes samannimistä kappaletta, jonka sanoituksista voisi saada selvyyttä asiaan. Viittaako Elli nimessä itseensä, että yksi versio laulajasta on poistunut näyttämöltä, vai mistä on kysymys? Ehkä se vielä joskus kuullaan.

Albumin kansikuvan ja biisilistan voi kurkata alapuolelta. Ellipsin keikkakalenteri täyttyy hyvää vauhtia, tarkasta tähän mennessä julkaistut keikat täältä.

1. Maailma on rikki
2. Kukkapuro
3. Leijona ja kaksoisliekki
4. Kotiteatterijärjestelmä
5. Lasityttö
6. Kolera-allas
7. Lintu joka lensi ikkunaan
8. Magnum Opus
9. Kyykäärmeen valtatie
10. Keuhkoahtauma

Lisää luettavaa