Ei hyvältä näytä: Kanye West suljettu sairaalahoitoon ”oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa tähden”

Kanye Westin viikon ajan kestänyt kujanjuoksu näyttää päivä päivältä pahemmalta. NBC Newsin mukaan hiphopin supertähti on nyt sairaalahoidossa Los Angelesissa. NBC nimeää lähteikseen ”useat muusikkoa lähellä levat tahot”.

Lähteiden mukaan Los Angelesin poliisi sai hätäpuhelun kello 1:20 paikallista aikaa. Rikollista toimintaa ei raportoitu, mutta tähti haluttiin sairaalaan tarkkailtavaksi ”oman turvallisuutensa ja hyvinvointinsa tähden”.

TMZ-sivuston mukaan Westin lääkäri kertoi muusikon kärsivän vakavasta univajeesta ja uupumuksesta. West vastusti sairaalahoitoa, ja hänet jouduttiin kuljettamaan tarkkailuun käsiraudoissa.

Westin käytös on herättänyt viikon mittaan kasvavissa määrin huolta. Keikoilla hän on läksyttänyt niin presidentti Obamaa, Beyoncea kuin räppärikollega Jay Z:tä, jonka Kanye väitti harkitsevan hänen murhauttamistaan. Eilen tähti peruutti sen kummempaa syytä ilmoittamatta loput kiertueestaan.