Kanye Westin viimeisin tempaus sai Snoop Dogginkin hämmästelemään: ”Mitä helvettiä se on vetänyt?”

21.11.2016 09:21

Mediatempaus vai merkki häiriintyneestä mielenterveydestä? Sitä on taas pohdittu Yhdysvalloissa, kun Kanye West tykitteli viikonloppuna Sacramenton-keikallaan hämmentävyyksiä.

West muun muassa vihjaili kollegansa Jay Z:n suunnittelevan hänen murhauttamistaan palkkatappajan avustuksella. Lisäksi hän nälvi Barack Obamaa tämän puoliväliin jääneistä yrityksistä presidenttinä ja jakeli tölväisyjä Beyoncenkin suuntaan. Lopuksi West teki axlroset ja lopetti keikkansa jo puolen tunnin jälkeen.

Ja siitäkös on taas seurannut riemua sosiaalisessa mediassa. Niin yleisö, media kuin muut muusikotkin ovat ihmetelleet, mikä Kanyeta tällä kertaa riivaa. Yksi selitys lienee, että Trumpin voitosta innostunut tähti vie käyttäytymistään yhä äärimmäisemmäksi, jotta nimi pysyy jatkossakin esillä. Toisaalta toiset ovat vilpittömän huolissaan siitä, kärsisikö West esimerkiksi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Ainakin Snoop Dogg on täysin ymmyrkäisenä. ”Minä poltan pilveä. Pilvi ei saa ketään toimimaan noin. Mitä helvettiä se oikein vetää?” Snoop ihmettelee perin snoopmaisessa videopostauksessa.

No, jos Kanye lähtee tosiaan tavoittelemaan Yhdysvaltain presidenttiyttä, kuten räppäri on heittänyt, seuraavista vaaleista tulee vielä värikkäämmät kuin näistä edellisistä. Mikä ei tietenkään ole pelkästään kivaa.

Lisää luettavaa