IL: Pave Maijanen on kuollut

Juha Metso/AOP

Muusikko, laulaja ja tuottaja Pekka Juhani ”Pave” Maijanen on kuollut, uutisoi Iltalehti. 70-vuotias Maijanen sairasti vaikeaa lihaksia ja hermoja rappeuttavaa ALS-tautia.

The Top Cats ja Oursissa uransa 1960-luvun puolivälissä aloittanut Maijanen tunnettiin erityisesti Albert Järvisen kanssa perustamastaan Royals-yhtyeestä, jazz- ja soul-vaikutteista rockia sekä iskelmää sekoittaneesta Pepe & Paradisesta sekä soolourastaan. Hänen tunnetuimpia soolokappaleitaan ovat muun muassa Lähtisitkö, Jano, Elämän nälkä, Ikävä ja Pidä huolta.

Maijanen muodosti HectorinKirkan ja Pepe Willbergin kanssa 1990-luvun lopulla suursuosioon nousseen Mestarit-kokoonpanon. Lisäksi Maijanen tuotti uransa aikana myös muun muassa Wigwamia, Hurriganesia ja Dingoa.

Maijanen edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa vuonna 1992 kappaleella Yamma Yamma.

Vuonna 2012 Maijaselle myönnettiin Iskelmä-Finlandia-palkinto.