Jukka Virtanen, 86, on kuollut – Viihteen moniosaaja tunnettiin myös laulajana ja sanoittajana

Jukka Virtanen menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana 86-vuotiaana.

Virtanen menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana, kertoo Yle.

Rakastettu viihteen moniosaaja – sanoittaja, laulaja, juontaja, käsikirjoittaja, näyttelijä, kääntäjä, kirjailija ja runoilija – Jukka Virtanen on kuollut. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle. 86-vuotias Virtanen menehtyi varhain sunnuntaiaamuna pitkän sairauden uuvuttamana.

Virtanen muistetaan musiikkipiireissä erityisesti Levyraadin juontajana, missä pestissä hän toimi vuosina 1980-1997. Lisäksi hän kirjoitti paljon sanoituksia ja käännöskappaleita sekä lauloi myös itse. Virtasen käsialaa ovat muun muassa Dannyn laulama Seitsemän kertaa seitsemän Virtasen ohjaamasta Noin 7 veljestä -elokuvasta, Hanna ja Niilo, Balladi pojasta nimeltä Vee, Perspirantti-Antti, Minä kaipaan Espalle takaisin, Simo Salmisen tunnetuksi tekemä Pornolaulu sekä The Joulukalenteri -sarjan käännöskappaleet. Virtasen sanoittamista kappaleista julkaistiin vuonna 2008 tribuuttilevy Sanat Jukka Virtanen, jolla hänen tekstejään tulkitsevat muun muassa Tuomari Nurmio, Pauli Hanhiniemi, Pave Maijanen, Kari Tapio, Paleface ja Timo Rautiainen.

Virtanen palkittiin elämänsä aikana muun muassa ylennysmerkillä vuoden parhaasta sanoituksesta vuonna 1972, Musiikki & Media -palkinnolla suomalaisen populaarimusiikin hyväksi tehdystä elämäntyöstä 2001, Juha Vainio -palkinnolla 2008 sekä erikois-Venloilla vuosina 2002 ja 2012. Jalkapalloharrastuksestaan tunnetulla Virtasella on myös nimikkokenttä kotipaikkakunnallaan Jämsänkoskella.