Suomen vanhin vaihtoehtoiseen pop/rock-musiikkiin keskittyvä sisäfestivaali Jyrock soi jo 25. kerran.
Jyväskylän ylioppilastalo Ilokivessä vuodesta 1985 järjestetty tapahtuma on historiansa ajan pyrkinyt tuomaan esille soittolistojen ulkopuolista indie- tai vaihtoehtomusiikkia. Menneiden vuosien aikana Jyrockissa onkin esiintynyt kotimaisen rockmusiikin useat kärkinimet ennen näiden yhtyeiden nousua listoille. Näistä mainittakoon muun muassa Kolmas Nainen, Lapinlahden Linnut, Miljoonasade, CMX, YUP, Zen Cafe ja Don Huonot.
16.-17. huhtikuuta soiva juhlakattaus tarjoaa esimerkiksi seuraavat yhtyeet: Terveet Kädet, Circle, Manna, Vuk, Astrid Swan, & The Drunk Lovers, The Souls, Tuomas Jeesus Henrikin Kristuksen bändi, Echo Is Your Love, Kiki Pau, Cosmobile, Joniveli, G-Odd, Kaikukasti ja Pyhimys.
Ulkomaisista nimistä mukana ovat belgialainen popbändi Mintzkov, ruotsalainen diskovaikutteinen indiebändi Bye Bye Bicycle ja myöskin ruotsalainen popyhtye Masquer.
Kesätapahtumista kattaustaan on kohentanut Kauhajoen lähistöllä soiva hevifestari Nummirock. Tapahtuman pääesiintyjäksi on nimittäin kiinnitetty brittiläinen metallilegenda Venom. Kotimaisista nimistä mukaan ovat liittyneet Swallow The Sun, Blackstar Halo ja 2 Times Terror.