Kiss ja Steel Panther nimesivät albuminsa

23.8.2011 18:53

Kiss on ilmoittanut seuraavan studioalbuminsa otsikon. Monster ilmestyy ensi vuoden alkupuolella ja se seuraa vuonna 2009 ilmestynyttä Sonic Boomia.

- Olemme nauhoittaneet kahdeksan biisiä. Albumille tulee kaikkiaan kymmenen raitaa. Levyn yleisilme on edeltäjäänsä raskaampi, Paul Stanley kertoo.

Kiss on ilmoittanut seuraavan studioalbuminsa otsikon. Monster ilmestyy ensi vuoden alkupuolella ja se seuraa vuonna 2009 ilmestynyttä Sonic Boomia.

– Olemme nauhoittaneet kahdeksan biisiä. Albumille tulee kaikkiaan kymmenen raitaa. Levyn yleisilme on edeltäjäänsä raskaampi, Paul Stanley kertoo.

Glam- ja hardrockia parodioineena yhtyeenä aloittanut losangelesilainen Steel Panther julkaisee kakkosalbuminsa lokakuun puolivälissä. Levyn nimi on Balls Out ja ensimmäisen singlelohkaisun otsikko opn If You Really Really Love Me.

Feel The Steel -debyytti ilmestyi vuonna 2009.

Videomateriaalia studiosta täällä.

Lisää luettavaa