Kitaraprogen ystäville hyviä uutisia — Plini kahdelle klubikeikalle Suomeen

Steve Vain ylistämä kitarasankari saapuu lokakuussa Suomeen kahdelle intiimille klubikeikalle.
18.8.2022 11:30

Modernin progressiivisen rockin arvostettu kitaristi, australialainen Plini saapuu Suomeen lokakuussa. Plini yhtyeineen esiintyy Helsingin On the Rocksissa lauantaina 8.10.2022 ja Tampereen Yo-talolla sunnuntaina 9.10.2022.

Hiljattain loppuunmyydylle Tavastialle esiintynyt, vuonna 1992 syntynyt Plini Roessler-Holgate on kovassa nosteessa. Steve Vai on kuvannut Pliniä “kokeellisen kitaransoiton tulevaisuudeksi”. Yksi Plinin suurista esikuvista on Joe Satriani, jonka tapa tuottaa yhtä aikaa taitavaa ja tarttuvaa instrumentaalimusiikkia kuuluu myös Plinin kappaleissa.

Plini on julkaissut kaksi täyspitkää albumia, joista viimeisin Impulse Voices ilmestyi vuonna 2020.

Lisää luettavaa