Kotkan Dark River Festival järjestymässä suunnitelmien mukaisesti – ”Ei näy mitään esteitä”

Valtakunnan omaehtoisimmaksi ja persoonallisimmaksi tapahtumaksi profiloitunut Dark River Festival on toteutumassa suunnitelmien mukaisesti 13.-14. elokuuta. THL:n mukaan koronaviruksen valtakunnallinen ilmaantuvuusluku on laskussa ja rokotukset ovat edenneet mallikkaasti, joten järjestelyjä jatketaan täyttä häkää.

”Pandemiatilanteen päivä päivältä helpottuessa, ei elokuussa juhlittavan tapahtuman järjestämiselle näy mitään esteitä”, järjestäjät tiedottavat sosiaalisessa mediassa.

”Valtioneuvoston vahvistaman exit-suunnitelman mukainen rajoitusten purku etenee epidemian hyvän kehityksen ja rokotekattavuuden kasvun myötä. Tapahtumateollisuus ry luottaa, että Suomen hallitus pitää lupauksensa siitä, että toimialamme viesti on nyt todella kuultu ja perusteettoman kireä rajoittaminen päättyy.”

Järjestäjät seuraavat pandemiatilannetta silmä kovana ja tapahtuma järjestetään luonnollisesti kaikkien viranomaismääräysten mukaisesti. Hygieniatasoon ja turvalliseen olemiseen ihmisjoukossa panostetaan kaikin mahdollisin resurssein. Leirintäalue on tänä vuonna poikkeuksellisesti maksullinen, mikä mahdollistaa turvallisen oleilun myös sillä saralla.

”Koska Dark River Festival ei ole massatapahtuma, yleisömääräodote on valtaosaan muista festivaaleista poiketen sangen maltillinen. Laajan tapahtuma-alueen ansiosta yleisön on halutessaan mahdollista pitää turvavälejä festivaalikokemuksen siitä kuitenkaan kärsimättä”, järjestäjätaho East Coast Events tiedottaa.

Mikäli pandemiatilanne kuitenkin yllättäen pahene merkittävästi ja tapahtuma joudutaan tältä kesältä sittenkin perumaan, on lipun ostajan mahdollista siirtää lippu ensi vuodelle tai vaihtoehtoisesti saada lippurahat takaisin.

Metallifestivaalilla esiintyvät Moonspell, Evergrey, Lost Society, Kiuas, Finntroll, Swallow the Sun, Kalmah, One Morning Left, Mors Principium Est sekä kymmenen muuta metallibändiä.