Laadukasta uutuusmusiikkia linjoilla

Damon Albarn kertoi eilen Blurin aktivoituneen vailla julkaisusuunnitelmia. Miehen omalta soololevyltä julkaistiin sen sijaan illan päätteeksi toinen ennakkomaistiainen.

Uuden biisin nimi on Lonely Press Play ja se nostaa odotukset Albarnin esikoissooloa kohtaan entistä korkeammalle. Everyday Robots -levy julkaistaan 28. huhtikuuta. Tyyliltään folk soul -albumiksi kuvaillulta pitkäsoitolta on kuultu aiemmin tammikuussa julkistettu nimibiisi.

Lonely Press Play -musiikkivideo on kappaleen tavoin hieno. Laulaja on kuvannut tabletillaan videomateriaalia muun muassa Tokiossa, Lontoossa, Dallasissa, Pohjois- ja Etelä-Koreassa, Islannissa sekä Devonissa Colchesterissa.

Yhdysvaltalaiset indiepopparit The Pains Of Being Pure At Heart ovat julkaisseet ensimmäisen näytteen tulevalta kolmannelta albumiltaan Days Of Abandon. Kappaleen nimi on Simple And Sure ja se osoittaa yhtyeen luopuneen lähes kokonaan tavaramerkikseen muodostuneista surinakitaroista.

Days Of Abandon julkaistaan 22. huhtikuuta.

Ranskalainen M83 aka Anthony Gonzalez on tehtaillut viime aikoina monia kappaleita eri elokuvien soundtrackeille. Näin on käynyt jälleen, sillä I Need You löytyy scifi-elokuvan Divergent − Outolintu ääniraidalta.

Melko eeppisillä vesillä liikkuva kappale kuulostaa tältä.

Suomen-ensi-iltansa 11. huhtikuuta saavan elokuvan soundtrackilta löytyy myös tuore kappale brittiyhtye Snow Patrolilta.

I Won’t Let You Go on mainiosti rullaava popbiisi.