Magenta Skycoden juhlakonsertin luonne muuttui: esitys on myös yhtyeen jäähyväiskeikka

7.12.2021 13:49

Kuten aikaisemmin on uutisoitu, Magenta Skycode esiintyy Helsingin Kulttuuritalossa 17. joulukuuta. Konsertti on IIIII-albumin 15-vuotisjuhlakonsertti ja jatkoa yhtyeen Kesärauha-festarikeikalle, kun hiljaiseloa viettänyt bändi palasi pitkästä aikaa yleisön eteen Turussa.

Nyt tiedote kertoo tilanteen eläneen sen verran, että joulukuun juhlakeikasta tulee myös yhtyeen jäähyväiskeikka. Magenta Skycode ei enää tämän jälkeen kapua lavalle eikä tee mitään muutakaan.

”Magentalta ei tule uutta musiikkia eikä nostalgiakeikkojen soittaminen ole niin mielenkiintoista kuin uuden esittäminen. Päätin, ettei näitä enää tehdä, vaan luvassa on viimeinen keikka, jossa pistetään Magenta Skycoden hienolle uralle ja lyhyelle paluulle viimeinen piste”, Sjöroos sanoo tiedotteessa.

Viimeisessä konsertissa lavalla nähdään sama kokoonpano kuin kesän festarikeikalla, eli Sjöroosin mukana musisoivat Artturi Taira, Lauri Porra ja Juho Viljanen. Tapahtuman pääsyliput maksavat 35 euroa Lippupisteessä. Soundi on tapahtuman virallinen yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa