Missä on Rayna Foss? Coal Chamberin alkuperäinen basisti on ollut poliisin mukaan jo kuukausia kadoksissa

4.1.2022 19:52

Nyt kuuluu huolestuttavia uutisia Yhdysvalloista. Useat uutislähteet kertovat, että Coal Chamberin alkuperäisjäsen Rayna Foss on kadonnut. Muun muassa Lambgoat raportoi, ettei poliisilla ole tietoa muusikon liikkeistä viime syyskuun jälkeen.

Fossin tilanteesta tiedotettiin alun perin syksyllä WVUE Fox 8 -kanavan sosiaalisen median sivuilla. Ilmoituksessa kerrotaan Fossin tuntomerkit ja pyydetään kaikkia hänen liikkeistään tietäviä ottamaan yhteyttä New Orleansin poliisiin. 51-vuotiaan Fossin näki viimeksi sosiaalityöntekijä 7. syyskuuta.

Vuonna 1993 perustettu Coal Chamber nousi maailmanmaineeseen vuosituhannen vaihteen nu metal -aallon myötä. Yhtye julkaisi kaikkiaan neljä albumia, joista kakkoslevy Chamber Music (1999) nousi suosituimmaksi. Huippuvuosinaan orkesteri nähtiin Megadethin, Machine Headin ja Panteran kaltaisten suurten nimien lämmittelijänä, ja vuonna 1999 Sharon Osbourne ryhtyi kokoonpanon manageriksi. Bändi alkoi kuitenkin pian rakoilla liitoksistaan, ja Foss poistui lopulliseti yhtyeen rivistöstä vuonna 2002. Bändi palasi hetkeksi kuvioihin uudella kokoonopanolla vuonna 2011 ennen kuin hajosi tyystin vuonna 2016.

Lisää luettavaa