Mitä Anneke van Giersbergenille kuuluu? Laulajataituri päästää videolla katsojat uuden yhtyeensä studiosessioiden kulisseihin

21.2.2017 16:04

The Gatheringissa kannuksensa ansainnut ja viime vuodet muun muassa The Gentle Storm -projektissa laulanut Anneke van Giersbergen julkaisi behind the scenes -videon uuden Vuur-kokoonpanonsa studiosessioista. Tekeillä oleva levy on yhtyeen ensimmäinen, tosin Vuurin kokoonpanossa vaikuttaa useita Gentle Stormissa mukana olleita muusikoita.

Uudesta albumista tulee konseptilevy, joka käsittelee kaupunkeja, joissa Van Giersbergen on bändeineen kiertueilla vieraillut. Laulaja kertoo videolla, kuinka hän saattaa saada vahvoja tuntemuksia jostain kaupungista.

”Joskus kuvittelen kaupungin ihmisenä tai olentona. Joskus muistan jonkun tilanteen, joka paikassa tapahtui ja kirjoitan siitä”, Van Giersbergen kertoo. Mitä lie Annekella on sanottavaa vaikkapa Helsingistä?

Vuur saapuu esiintymään Tuska Open Airiin 30. kesäkuuta. Tiedotteen mukaan uusi albumi kuitenkin esitellään yleisölle vasta syksyllä.

Lisää luettavaa