Monet poliittisesti valveutuneet Kate Bushin fanit vetäisivät kahvit väärään kurkkuun laulajatähden tuoretta haastattelua lukiessaan

29.11.2016 15:22

Kate Bush ei liiemmin haastatteluja anna, mutta uuden livelevynsä myötä hän päätti tehdä poikkeuksen. Britti-ikoni julkaisi 25. marraskuuta Before the Dawn -konserttitaltionnin, joka äänitettiin vuonna 2014, kun Bush nousi esiintymislavalle ensimmäistä kertaa 35 vuoteen. Harvinaislaatuinen konserttisarja järjestettiin Lontoon Hammersmith Apollo -keskuksessa.

Bush keskusteli Maclean’s-lehden toimittajan kanssa paitsi musiikistaan myös muun muassa ilmastonmuutoksesta – hän huolehti siitä, jätämmekö tulevalle sukupolvelle mahdollisuuksia samanlaiseen elämänlaatuun kuin itsellämme on. Yksi kohta haastattelusta kuitenkin on kerännyt aivan erityisesti huomiota muissa lehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Bushilta kysyttiin, miten ajankohtainen vuonna 1985 julkaistu Waking the Witch -kappale nykyään on. Laulu kun alun perin kuvasi ”naisten vallan nostatamaa pelkoa”, ja toimittaja halusi tietää, miten paljon laulun sanoma pätee Bushin mielestä nykyaikaan Hillary Clintonin häviön myötä.

Bush ei vaikuta olevan asiasta kovin huolissaan, hän nimittäin arvostaa kovasti Britannian nykyistä pääministeriä Theresa Maytä.

”Meillä on naispääministeri täällä Isossa-Britanniassa. Minä itse asiassa pidän hänestä, hän on mielestäni mahtava. Hän on parasta, mitä maallemme on tapahtunut pitkään aikaan”, Bush suitsutti.

”Hän on erittäin älykäs nainen, mutta en havaitse sen vuoksi pelkoa. On hyvä, että maallamme on nainen johdossa. Hän on erittäin älykäs, ja se on tarpeen tässä ajassa.”

Näin avoin Theresa Mayn suitsuttaminen sai sosiaalisessa mediassa monet Bushin vasemmalle päin kallellaan olevista faneista – joita on musiikkimaailmassa melko lailla – täysin tolaltaan. Telegraph-lehti kasasi yhteen joitain Twitterissä näkyneitä kannanottoja, eivätkä ne ole kovin mairittelevia.

Britannian konservatiivipuolueen johtaja ja nykyinen pääministeri Theresa May ei ole kerännyt kovinkaan kummoista kannatusta taiteilija- ja musiikkipiireissä – kuten nyt kukaan muukaan konservatiivipuolueen johtohahmoista ei ole saanut. Erityisen vihattu konservatiivijohtaja oli tietenkin rautarouva Margaret Thatcher, ja May on profiloitunut Thatcherin henkiseksi perilliseksi.

Harmin paikka, ettei toimittaja tehnyt jatkokysymyksiä tai ottanut esille esimerkiksi Brexit-asiaa. Kenties sitten seuraavassa haastattelussa parinkymmenen vuoden päästä.

Lisää luettavaa