Muita festareita perutaan, mutta Turun Kesärauha hoituu – uudella päivämäärällä tosin

Turun Kesärauha-festivaali ilmoittaa, että tapahtuma siirretään uudelle päivämäärälle. Useimpien festareiden yhteydessä tämä tarkoittaa seuraavaa vuotta, mutta ei tällä kertaa: Kesärauha oli tarkoitus juhlia kesäkuussa, mutta uusi ajankohta sijoittuu elokuulle. Musiikkijuhlia vietetään nyt 6.–8.8. Hyvä!

Myös tapahtumapaikka muuttuu, kun festivaali järjestetään Vanhan Suurtorin sijaan Turun linnan puistossa. Uusi alue on alkuperäistä kolme kertaa suurempi, joten turvavälit on ainakin helpompi pitää.

”Tämän kesän ykköskriteerinä oli se, että alueen on oltava todella selkeästi väljempi, jotta se mahdollistaa poikkeusajan vaatimat erityisjärjestelyt, joita nykyisellä sijainnilla ei olisi ollut mahdollista toteuttaa. Säilytämme Kesärauhan päiväkohtaisen kapasiteetin noin 5000 kävijässä myös Linnanpuistossa”, kertoo Kesärauhan taiteellinen johtaja Pietu Sepponen tiedotteessa.

Tapahtuman ohjelma pysyy lähes ennallaan. Ainoastaan Olavi Uusivirran sekä Xysman esiintymiset peruuntuvat elokuun tiimoilta. Muutamia uusia artistikiinnityksiä julkistetaan ensi viikolla. Festivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Mew, Magenta Skycode, Vesta, Ruusut, Maustetytöt, Atomic Swing, Amason, Honningbarna, 22-Pistepirkko ja Viagra Boys. Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä Ticketmasterissa hintaan 75–125 euroa.