My Chemical Romance on täällä taas! Kuultavana yhtyeen ensimmäinen uusi biisi kahdeksaan vuoteen

13.5.2022 09:34

Kun koronapandemiasta on viimein päästy joten kuten eteenpäin, voivat My Chemical Romancenkin paluusuunnitelmat jatkua. 2000-luvun alkukymmenyksellä suursuosioon kohonnut orkesteri aikoi alun perin lopettaa hiljaiselonsa jo vuonna 2019, mutta sitten maailma meni tyystin kiinni. Nyt on sitten uuden yrityksen paikka.

16.5. orkesterin kiertuekaravaani lähtee liikkeelle Ison-Britannian St. Austellista, ja sen jälkeen bändi kiertää pitkin Eurooppaa aina kesäkuun loppupuolelle saakka. Suomeen yhtye ei tule, mutta Tukholmassa kokoonpanon voi nähdä 14.6. Kiertueen alla tuli julki myös bändin ensimmäinen uusi biisi sitten vuoden 2014, kuuntele kenties yllättävän alakuloinen The Foundations of Decay alapuolelta. Mielenkiintoista nähdä, onko orkesterin paluu vain yhden kiertueen mittainen vai tuleeko uutta musiikkia enemmänkin.

Lisää luettavaa