Pitkään suoratoistopalvelujen ulkopuolella pysytellyt progejätti taipuu merkkivuoden kunniaksi – ”Tärkeintä on palvella musiikkia ja saattaa se kuunneltavaksi”

King Crimson vuosimallia 1969.

King Crimson juhlii tuomalla studiokataloginsa striimattavaksi.

Progressiivisen rockin suurnimen, King Crimsonin debyyttilevy In The Court Of Crimson King täyttää lokakuussa 50 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi yhtye aikoo laittaa viimein koko studiokataloginsa kuunneltavaksi Spotifyhin ja muihin suoratoistopalveluihin. Asiasta uutisoi Rolling Stone -lehti.

Yhtye oli pitkään tyystin suoratoistopalvelujen ulkopuolella, mutta parin viime vuoden aikana palveluihin on lisätty livetaltiointeja, Heroes-ep sekä valikoituja paloja arkistojen kätköistä, mutta ei studioalbumeja. Lauantaina Lontoossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa yhtyeen manageri David Singleton selittää, ettei bändillä ja ley-yhtiöllä ole aiemmin ollut todellista tarvetta hypätä mukaan striimausmaailmaan.

”Toisin kuin kaikilla muilla, jotka ovat toitottaneet meille että fyysinen formaatti on kuollut, meidän fyysisten levyjen myynti on viimeisen 10 vuoden aikana noussut. Mutta nyt se perustelu ei enää päde”, Singleton kommentoi.

”Loppujen lopuksi tärkeintä on palvella musiikkia ja saattaa se kuunneltavaksi. Spotifysta on ehdottomasti tullut yksi tärkeistä väylistä löytää musiikkia, erityisesti nuorten kohdalla.”

King Crimsonin 13 studiolevyä debyytistä vuoden 2003 The Power to Believeen saakka tulevat muihin palveluihin hiljalleen toukokuusta löhtien ja Spotifyhin 10. kesäkuuta. Samana päivänä yhtye aloittaa myös 50-vuotisjuhlakiertueensa Saksasta. Progejätin juhlavuoteen kuuluu lisäksi viiskymppisiään juhlistavan debyytin uudelleenjulkaisu, uusintapainos Sid Smithin kirjoittamasta biografiasta, kokoelmaboksi sekä pitkä dokumenttielokuva.