Procol Harum -basisti Alan Cartwright, 75, on kuollut

Cartwright soitti yhtyeessä bassoa vuosina 1971-1976.
10.3.2021 12:00

Englantilaisessa rockyhtye Procol Harumissa 1970-luvun alusta puoliväliin bassoa soittanut Alan Cartwright nukkui pois 4. maaliskuuta, uutisoi Prog-lehti. 75-vuotiaana menehtyneellä Cartwrightilla diagnosoitiin viime vuonna mahasyöpä.

Lontoossa 10. lokakuuta 1945 syntynyt Cartwright soitti Freddie Mack Show -orkesterissa ennen liittymistään Procol Harumiin. Cartwright liittyi bändiin vuonna 1971 ja tämän ensimmäinen julkaisu yhtyeen kanssa oli livealbumien klassikoihin lukeutuva Live With The Edmonton Symphony Orchestra (1972), joka on yhtyeen kaupallisesti menestynein albumi.

Cartwright soitti bassoa myös studioalbumeilla Grand Hotel (1973), Exotic Birds and Fruit (1974) sekä Procol’s Ninth (1975). Cartwright lähti yhtyeestä kesällä 1976, mutta esiintyi bändin kanssa vielä kerran lokakuussa 1977 ennen kuin bändi jäi pitkälle tauolle.

”Näin jälkikäteen tarkasteltuna hän oli hyvin jämäkkä, musikaalinen ja luotettava basisti sekä todella hyvä jätkä, joka antoi aina kaikkensa niin studiossa kuin pitkillä kiertueilla, joita hän teki kanssamme”, kirjoittaa Procol Harum -laulaja ja pianisti Gary Brooker muistokirjoituksessaan.

Looking back, he was always a very solid, musical, and reliable bass player, and a good bloke who gave of his best both in the studio and on the extensive tours Procol did when he was with us.

Lisää luettavaa