Robert Plant sanoo biisien tekemisen olevan tänä päivänä haastavaa – ”En löydä sanoja”

75-vuotias rockveteraani ei kuitenkaan aio lopettaa uuden luomista.
19.2.2024 11:36

75-vuotias rockveteraani Robert Plant myöntää tuoreessa Rolling Stone -lehden haastattelussa, että biisien tekemisestä ja erityisesti lyriikoiden kirjoittamisesta on tullut tänä päivänä kovin haastavaa. Led Zeppelin -maestro ei kuitenkaan aio lakata yrittämästä.

”En löydä sanoja. Tämä on hyvin vaikeaa aikaa yrittää pukea lyriikoiksi”, Plant toteaa.

”Mutta en pysty jättämään hyvästit sille toverillisuudelle ja sille, että jaamme yhdessä asioita lavalla ja samalla itselleni paljastuu asioita itsestäni. En voi jättää sitä taakseni.”

”Kaivelin tänään kaikki vanhat lyriikkavihkoni esiin ja ajattelin, että ’Pakko saada groove takaisin. Minulla on vielä sanottavaa’. Joten kyllä, aion jatkaa eteenpäin. Jatkan niin kauan kuin on olemassa koneita, joilla minut saadaan kuulostamaan hyvältä! Hei, toimihan se Elvikselläkin – kuunnelkaa vaikka, miten kompressoitu hänen äänensä on jollain vuoden 1957 isoilla balladeilla.”

Plant sanoo käyneensä myös läpi paljon vanhoja, syystä tai toisesta julkaisematta tai kesken jääneitä kappaleitaan ja pohtineensa, mitä tehdä niillä. Uuden luominen on laulajalle prioriteetti numero yksi – sen vuoksi tämä ei olekaan innostunut esimerkiksi elämäkerran tai muistelmien kirjoittamisesta, vaikka sellaista häneltä onkin useasti pyydetty.

”Miksi asioita pitää ajatella kahdesti? Nyt on nyt. Mitä tapahtui Schenectadyssä 1969 on ihan toinen tarina. Minulle jatkumon täytyy pysyä”, laulaja toteaa.

Lisää luettavaa