Rock vaihtui popiksi, englanti suomeen – katso Alavalan uusi video

Aiemmin englanninkielistä rockia esittänyt Alavala on vetänyt suuntaviivoja uusiksi. Syksyllä julkaistava Minuntai-albumi esittelee semiakustiseen suomenkieliseen popiin tyyliään vaihtaneen ja trioksi kutistuneen yhtyeen.

Vuonna 2008 perustettu Alavala sai alkunsa vuosi Tiktakin hajoamisen jälkeen. Syksyllä 2013 nelihenkisenä alusta asti toimineen yhtyeen rumpali Tyko jätti bändin. Loput jäsenet EmppuMasi ja Noora päättivät lähestyä musiikkia uudesta näkökulmasta.

− Minulla ei ole koskaan ollut säveltäjänä ja sanoittajana näin vapaa olo. Saan tehdä mitä haluan ja olla mitä haluan. Enkkurokkarin viitan jättäminen on avannut ihan valtavasti uusia ovia musiikillisesti. Levylle kannelta soittaessani tunsin olevani tosi hyvässä paikassa muusikkona, Emppu toteaa.

− Alavalassa vetää itseni lisäksi minun avopuolisoni ja paras ystäväni. Voi siis varmaan kuvitella, millä henkisillä leveleillä tässä liikutaan.

Katso Pahalle nimi -singlen musiikkivideo alla.