Sigur Rós -rumpali jätti yhtyeen – taustalla äärimmäisen vakavat syytökset

1.10.2018 20:44

Islantilaisen post-rock-suuruus Sigur Rós tiedottaa rumpali Orri Páll Dýrasonin eronneen tänään yhtyeestä. Syy yllättävään päätökseen juontaa juurensa miestä kohtaan esitettyihin vakaviin syytöksiin. Losangelisilainen naistaiteilija nimittäin väittää Dýrasonin raiskanneen hänet kahdesti vuonna 2013.

”Häntä kohtaan esitettyjen äärimmäisen vakavien ja henkilöön käyvien syytösten johdosta olemme tänään hyväksyneet yhtyetoverimme Orri Páll Dýrasonin eropyynnön, jotta hän voi käsitellä tilanteen mahdollisimman yksityisesti”, yhtye kirjoittaa tuoreessa Facebook-päivityksessään.

Meagan Boyd -niminen taiteilija julkaisi viime viikolla Instagram-päivityksen, jossa kertoi tavanneensa Dýrasonin losangelilaisella klubilla ja joutuneensa pian sen jälkeen tämän raiskaamaksi. ”Olin humalassa ja tapasin hänet klubilla (toimin jonkin aikaa tanssijana the body shop -nimisellä klubilla) ja suutelin hänen kanssaan ennen kuin nukahdin samalle vuoteelle hänen kanssaan. Olin täysin taju kankaalla. Heräsin siihen, kun sisääni työnnyttiin ilman suostumustani ja kesken syvän unen. Se tapahtui kahdesti saman illan aikana ja mietin itskeseni, miksen poistunut paikalta ensimmäisen kerran jälkeen — mutta olin humalassa, hyvin väsynyt, shokissa ja tämä kaikki tapahtui ennen kuin olin kuullutkaan Uberista/Lyftistä… Sillä ei kuitenkaan pitäisi olla mitään merkitystä, sillä kukaan ei ansaitse tulla raiskatuksi/kosketuksi/nuolluksi/nussituksi ILMAN SUOSTUMUSTA.”

Boyd julkaisi toisessa sittemmin poistetussa päivityksessä Dýrasonin ja itsensä välisiksi väittämiään sähköpostiviestejä, joissa Dýrason muun muassa ihmettelee, ”miksi haluat julkisesti syyttää minua jostakin, jota en tehnyt”. Toisessa viestissä rumpali puolestaan kertoo oman näkemyksensä illan kulusta seuraavasti: ”Olen todella pahoillani, että olet lähtenyt tälle tielle. Kokemukseni tuolta illalta poikkeavat täysin omistasi. Meillä oli mukava ilta asunnollani juomisen ja piirtämisen merkeissä — sitten menimme sänkyyn. Seuraavan päivänä halusit vielä jäädä, ja kysyit olisiko se mahdollista, mutta minun täytyi mennä studioon ja hermostuit siitä. Meillä oli hauskaa yhdessä. Pidän taiteestasi ja olet mielestäni lahjakas taiteilija ja nautin kahdenkeskisestä ajastamme.”

Boydin vastaus oli puolestaan seuraavanlainen: ”En ollut lainkaan vihainen siitä, että sinun piti lähteä! Olin vihainen siitä, että heräsin penis sisälläni ilman, että olin suostunut siihen! Käyttäydyit kuin et tietäisi, miksi olin vihainen. Huusin sinulle, että ’Et voi panna nukkuvia ihmisiä!’ Pyysit minua jäämään, kysyit puhelinnumeroani ja kutsuit minut jopa studiolle. Itkin koko matkan kotiin ja sen jälkeenkin. Traumatisoiduin kuukausiksi, enkä ole vuosiin kyennyt unohtamaan kuinka hirveän olon teit minulle, ja kuinka hyväksikäytetyksi tunsin itseni.”

Dýrason liittyi Sigur Rósiin vuonna 1999, jolloin hän korvasi yhtyeen jättäneen alkuperäisrumpali Ágúst Ævar Gunnarssonin.

Lisää luettavaa