Southern rock -kenttä suree: Molly Hatchetin viimeinen alkuperäisjäsen Steve Holland on kuollut

Kitaristi Steve Holland on kuollut. Suru-uutinen tiedotettiin maailmalle Hollandin viimeisen yhtyeen Gator Countryn Facebook-sivulla. Aiheesta kertoo myös Consequence of Sound.

Holland oli southern rock -instituutio Molly Hatchetin alkuperäisjäsen. Hän oli mukana perustamassa yhtyettä kitaristi Dave Hlubekin kanssa vuonna 1971. Bändin kokoonpano vaihtui alkuvuosina useaan otteeseen, ennen kuin sopiva miehistö löytyi, ja vuonna 1978 julkaistusta Molly Hatchet -debyyttilevystä kehkeytyi huomattava menestys. Sekä debyytti että sitä seuranneet Flirtin’ with Disaster (1979) ja Beatin’ the Odds (1980) ovat myyneet platinaa.

Gator Countryn viestissä mainitaan Hollandin terveydentilan olleen jo pitkän aikaa heikko. Hän menehtyi 2. elokuuta. Hollandin myötä kaikki Molly Hatchetin suuruusvuosien jäsenet ovat siirtyneet ajasta iäisyyteen. Orkesteri toimii edelleen, mutta bändin pitkäaikaisin jäsen John Galvin liittyi yhtyeeseen vasta vuonna 1984.