Sting tuo seuraavalla levyllään vanhat hittinsä nykypäivään – ”Äänessäni on nyt mielenkiintoisempia sävyjä kuin silloin 25-vuotiaana”

My Songs sisältää uusia tulkintoja Policen ja Stingin omasta tuotannosta.
29.3.2019 13:23

Sting julkaisee 24. toukokuuta My Songs -albumin, joka sisältää uusia versioita ja tulkintoja miehen soolouralta sekä Police-yhtyeen tuotannosta valikoiduista kappaleista. Levy sisältää 15 kappaletta, joiden joukossa on muun muassa Brand New Day, Every Breath You Take, Demolition Man, Fields Of Gold, Message In A Bottle, If I Ever Loose My Faith In You ja Roxanne.

Kipinä levyyn syttyi, kun Sting pyydettiin viime uutenavuotena esiintymään Times Squarelle. Laulava basisti esitti tapahtumassa Brand New Day -kappaleen, mutta halusi samalla päivittää sen nykypäivään soundeja hiomalla. Lopputuloksesta tuli sen verran hyvä, että samaa päätettiin kokeilla muidenkin biisien kohdalla.

”Joskus teknologia, joka kappaletta äänittäessä on ollut käytössä, määrittelevät koko biisin. Äänitystavat, syntetisaattorien tai rumpujen soundit… Ne kaikki sitovat kappaleet tiettyyn aikaan ja me vain halusimme päivittää ne nykypäivään”, Sting kertoo Billboardin haastattelussa.

My Songsin kappaleet on koottu jo olemassa olevista sekä täysin uunista äänityksistä, joita on tehty studiossa sekä keikoilla. Monet kappaleista onkin päivitetty sellaisiksi, millaisiksi ne ovat vuosien varrella keikoilla soittaessa muovautuneet ja muuttuneet.

”Äänessäni on nyt mielenkiintoisempia sävyjä kuin silloin 25-vuotiaana. Soundi ei ole yhtä puhdas, mutta se on rikkaampi. Biisit muuttuvat joka kerta, kun laulan niitä ja löydän aina uusia puolia, joita en ole aiemmin huomannut. Myös asioita toistamalla voi löytää uusia juttuja.”

Stingillä ei ole kuitenkaan aikomusta lähteä kaivelemaan arkistoja ja uppoutua nostalgiaan liiaksi vaan katse on tämän levyn jälkeen taas tulevassa ja uusissa biiseissä.

”Haluan tehdä jotain uutta. En vielä tiedä, mitä se on tai miltä se kuulostaa tai näyttää. Luotan siihen, että muusa ilmestyy jostain”, Sting toteaa.

”Olen tehnyt satoja kappaleita, mutten osaa kertoa, miten se tapahtuu. En oikeasti tiedä. Olen aina iloinen, kun jotain uutta alkaa hahmottua, mutta jos tietäisin, mistä napista painamalla niitä kappaleita syntyy, painelisin sitä jatkuvasti.”

Sting esiintyy tulevana kesänä Helsingin Kaisaniemessä. Kenties konsertissa kuullaan näitä uusia versioita.

Lisää luettavaa