Kaukana 90-luvulla, grunge-aaltojen pyyhkiessä Suomenkin yli, meuhkasi Turussa yhtye nimeltä Limonadi Elohopea. 20 vuotta sitten, syksyllä 1995 ilmestyi yhtyeen debyyttialbumi Trukilla yli vaikeuksien, joka julkaistaan kesällä uudelleen rajoitettuna 300 kappaleen vinyylipainoksena Svart Recordsin toimesta. Alun perin cd-levyllä ja c-kasettina ilmestyneen albumin vinyyliversio ilmestyy 12.6.
”Kuin alitajunta paljastettuna, ennen kuin järki ehtii tylpentää sanomaa”
– Tällaista musiikkia nuoren vimmaisen miehen kuuluikin tehdä kasvukivuissaan, tuumaa debyttiään vuosien jälkeen kuunnellut laulaja ja lauluntekijä Tero-Petri Suovanen.
– Kehitimme yhtyeelle aikoinaan grunge-leiman ja eipä se kauhean kaukana totuudesta olekaan. Se oli särmikästä rokkia popmelodioilla. Debyyttilevyltä kuuluu biisinteon periaatteet, joita olen uuttanut tuotantooni myöhemminkin: ihmismieltä kuvaavat sanoitukset, jotka ovat parhaimmillaan kuin alitajunta paljastettuna, ennen kuin järki ehtii tylpentää sanomaa.
Limonadi Elohopean ura päättyi vuonna 2004 viiden albumin jälkeen. Sittemmin laulaja Tero-Petri on julkaissut kolme soololevyä, ja yhtyeen muita jäseniä voi nähdä muun muassa kokoonpanoissa Salaliitto ja Tears Apart.
Limonadi Elohopean nykykunto on tarkistettavissa kun yhtye kokoontuu juhlan kunniaksi muutamalle keikalle kesällä ja tekee pienen kiertueen syksyllä 2015. Yhtye esiintyy muun muassa Turussa H2Ö -festivaaleilla lauantaina 25.7.
P.S. Jos yhtyeen erikoinen nimivalinta ihmetyttää, niin sen syntyhistoria selviää bändin nettisivujen historiikista:
”Koska bändi ei osaa päättää, tuleeko nimeksi Limonadi vai Elohopea, tulee nimeksi Limonadi Elohopea. Muita nimiehdotuksia ovat mm. Mukavasti turta ja Porvarit.”
www.limonadielohopea.com
www.facebook.com/limonadielohopea
(Kuva: Miikka Heinonen)