Yllättävä häivähdys reggaeta – Ensinäytössä Anna Kokkosen Joki-video

Anna Kokkosen singleä juhlitaan huomenna Tavastialla.
30.10.2017 17:04

Folk-artisti Anna Kokkonen valmistautuu kolmannen pitkäsoittonsa julkaisuun esittelemällä Joki-singlen. Singlen julkaisua juhlitaan huomenna 31.10. Tavastialla yhdessä Laura Sippolan ja Eeppi Ursinin kanssa. Soundi sai luvan ottaa varaslähdön ensiesittelemällä singlen videoineen, löytyy tuosta yläpuolelta.

– Mulla tulee jostain syystä usein tarve päästä veden äärelle, Kokkonen kertoo. – Kerran ollessani kävelyllä joen rannassa aloin pohtia, millaista todella olisi virrata joen lailla tietämättä mihin lopulta päätyy. Elämässäkin täytyy joskus vain luottaa pääsevänsä perille, vaikka määränpäätä ei voisi vielä nähdä ja epävarmuus iskee.

”Yllätän yleensä itsenikin, millainen biisi syntyykään seuraavaksi. Tarinat vain vievät mennessään.”

– Tulevalla levyllä käsittelen paljon keskeneräisyyttä, ja keskeisiä teemoja ovat matkalla oleminen ja toisaalta myös tieltä eksyminen. Sävellyksellisesti biisit ovat jälleen jokainen oma pieni maailmansa, enkä halua lähteä niitä asettelemaan tiettyyn muotoon. Biisit syntyvät mulla kokonaisuuksina, ja mietin jo sävellysprosessin alusta lähtien tuotannollisia ratkaisuja. Joki-biisiin tuli heti ensimmäisiä sointuja tapaillessani mukaan häivähdys reggaeta, ja se tukee biisin tarinaa ja fiilistä juuri oikella tavalla. Yllätän yleensä itsenikin, millainen biisi syntyykään seuraavaksi. Tarinat vain vievät mennessään.

Lisää luettavaa