Demoefekti 18/2013

30.4.2013 10:02

APINA

Nyt koijataan Apinaa: oululaisyhtye esittää vahvasti Rage Against the Machine –pitoista, suomenkielistä rapmetallia, ja kuten tyylikin sen edellyttää, on Apinalla asiaa. Moukkamaisten persujen räkytys ottaa kupoliin ja olemattomilla korvauksilla pitäisi pärjätä. No kai se nyt vituttaa.

Saatekirjelmän mukaan uudet kappaleet tuovat Apinan palettiin pehmeämpiä mutta myös entistä jyräävämpiä sävyjä. Se on tuttu tarina – hyvin samalta yhtye kuulostaa kuin vuosi sittenkin (ks. Soundi 2/2012): energiseltä, nälkäiseltä ja ammattimaiselta.

Apinan taitamat temput ovat varmempia kuin vuosi sitten, mutta sillä on jopa liiankin hifit soundit ja miellytyshaluinen ulosanti, jotta sen läppä olisi riittävän katu-uskottavaa. Ja kun politiikasta lauletaan, nousee rima väkisinkin korkealle. Välillä Apinan esittämä kritiikki jää triviaalin A-studio-keskustelun tasolle. Poetiikkaa peliin, pojat!

Pientä säätöä ja tyylittelyä konsepti kaipaa, ei muuta. (SN)

https://soundcloud.com/apinaorkesteri

HEIJALA

Heijala on tägännyt biisinsä SoundCloudissa alternative popiksi. Ok, se on ihan kuvaava määritelmä merkilliselle Henkikirjoitus ajatus erikseen –kappaleelle. Poppia se on melodisuutensa tähden. Omalaatuinen sointujen rytmitys tuo biisiin progehtavaa vivahdetta. Tätä vastoin lässähtelevät konerumpukompit eheyttävät sointia staattisuudellaan ja tuovat kontrastia kitaroiden hallitsemaan soundipalettiin. Kotikutoiset, synteettiset soundit tuovat mieleen lähinnä 1980-luvun lopun gootti-rockin ja 1990-lukuisen shoegaze-psykedelian. Ehkä tämä on tehty vahvan CMX:n vaikutuksen alaisena?

Huonot soundit, jähmeä sovitus tai miksaukseen hukutettu, alavireinen laulu eivät kuitenkaan estä näkemästä kappaleen ytimeen, hienoon sävellykseen, jossa on ideaa ja koukkua, miltei pavemaijasmaista eeppisyyttä. Heijalalla on paljon kehittymisen varaa jokaisella osa-alueella, mutta tätä omalaatuista materiaalia kannattaa työstää. (SN)

https://soundcloud.com/heijala

 


Soundin Demoefektissä nostetaan viikoittain esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetinä toimivat Sami Nissinen (SN) ja metalliin erikoistunut Marko Säynekoski (MS).

Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.

Lisää luettavaa